Liikunta - paras harrastus astmaatikolle

Talvi tekee tuloaan tänne Lappiin, mikä tarkoittaa pakkassäiden lisääntymistä - ja hieman kapuloita liikkuvan ihmisen rattaisiin, siis sikäli mikäli matkan varrella mukaan on tarttunut pitkäaikainen hengitystiesairaus: astma. Lapsuudestani lähtien olen kärsinyt kovista siitepölyallergioista sekä poski- ja kehukoputken tulehduksista, mutta astman puhkeaminen kulminoitui minun kohdallani asuinkotini kosteus- ja homevaurioon. Elin muutaman vuoden jokapäiväsessä nuhassa, öisin heräsin yskäserenaadiin ja koulussa tunneilla oli välillä vaikea hengittää. Liikuntatunneilla rintaan otti kipeää ja juoksemisen jälkeen hampaat puutuivat suussa sekä pyörrytti. Elin näiden vaivojen kanssa vuosia. Tajusin vasta muutettuani yliopisto-opintojen vuoksi toiselle paikkakunnalle, etteivät oireeni olleet enää normaaleja. Jokapäiväinen nuha oli muuttunut jokaminuuttiseksi yskäksi. Lopulta tilanne oli niin paha, että makasin illat sängyssä liikumattomana, kun olohuoneeseenkin kävely väsytti.

Treenailevan astmaatikon treenikassin sisältöä: keuhkoputkia avaava lääke kulkee aina mukana.

Ja sieltä se diagnoosikin tuli, kuten myös elinikäinen lääkitys (huokaus) ja kosteus- ja homekoirakyvyt (haistan ja reagoin homeeseen :D). Aloitettuani lääkityksen elämästä on tullut moninkerroin mukavempaa (tosin lääkityksellä on myös ikävähköjä sivuvaikutuksia). Happi kulkee paljon paremmin, nuha ja siitepölyallergiat ovat lähes historiaa. Kuitenkin välillä astma muistuttaa olemassaolostaan. Liikunnan osalta astma oli minulle pitkään rajoite. Kun kiinnostuin liikuntaharrastuksen aloittamisesta, en pystynyt tekemään alkuun mitään korkeatempoista liikuntaa, kun keuhkoputket alkoivat supistelemaan ja  keuhkoihin tuli polttava tunne. Jopa pienen reippailulen jälkeen yskin rasituksesta vielä monta tuntia. Aika siistin kuuloista, kun keuhkoista lähee pillin ääni. Tai siis ei ole.

Mun treeni-ilmeet :D Mun treeneissä treenataan tosissaan eikä yritetä näyttää normaaleilta! Kuvassa astman hoitoa ja etuolkapäiden viimeisiä toistoja.

Miksi astmaatikon tulisi sitten liikkua? Mitä hyötyä fitnessharrastuksesta on astman hoidossa? Ensinnäkin mahdollinen ylipaino lisää rasitusoireita, jolloin ihan tavallinen arkinen hyötyliikuntakin tuntuu raskaalle. Toiseksi liikunta parantaa hapenottokykyä ja edistää rasituksen sietokykyä, mikä vähentää astman oireita. Kolmanneksi lihaskuntotreenit auttavat pitämään ryhdin hyvänä, mikä on astmaatikolle tärkeää, jotta happi kulkee hyvin. Lisäksi erään fysioterapeutin mukaan hyvät lihakset auttavat yskimään paremmin ilman turhaa ärsytystä keuhkoille (seems legit).  Hyvät elämäntavat parantavat myös vastustuskykyä ja helpottavat infektioista ja astman pahenemisvaiheesta toipumista. Viidenneksi liikunta piristää mieltä ja on siten oiva lääke astmasta aiheutuneeseen vatutukseen.

Ilokseni voin todeta, että treeniharrastukseni on tuottanut tuloksia myös astman suhteen. Pääsääntöisesti pystyn nykyään tekemään alkulämmittelyt ilman avaavaa lääkitystä ja pärjään korkeasykkeisistä HIIT-treeneistäkin ilman lisäapuja. Olen huomannut myös sen, että flunssat eivät iske minuun enää niin rajusti kuin vaikkapa pari vuotta sitten. Liikunnan jälkeisiä rasitusoireitakaan ei ole näkynyt. Aina kuitenkin välillä astma muistuttaa olemassaolostaan ja vaikuttaa arkiaskareisiin. Kuten tänään: aamupakkasten vuoksi näytän ihan muumiolta, kun suu pitää suojata kunnolla. Mikäli hengitän "suoraan" kylmää ilmaa, hapenottokykyni huononee ja kehkot ärsyyntyvät (kuten minäkin). Kun asukokonaisuuteen lisätään vielä aurinkolasit, naapuristohiipparin titteli on varmasti minun.

Aamuaerobiselle lähdössä. On jo niin kylmä, että saa laittaa useamman vaatekerroksen alle. Lopputulos: raskaana olevan näköinen hiippari :D

Astma ei siis ole liikunnalle este vaan päinvastoin: lääkityksen ohella se on parhaimpia hoitomuotoja. Yleensä kuntosaliharrastajat mielletään pinnalliseksi ja itsekeskeisiksi ihmisiksi, jotka tavoittelevat vain hyvää ulkonäköä. Todellisuudessa fitnessharrastuksen syyt ovat usein kuitenkin pintaa syvemmällä - minulla keuhkoissa.

Nauttikaahan liikunnan tuomista iloista ja hyödyistä, olivat ne sitten "syvällisiä" tai pinnallisia! ;)

Lisätietoa astmasta ja sen hoidosta: 

www.hengitysliitto.fi

http://www.allergia.fi/astma/astma-ja-liikunta/

Maltillisen rasvanpolttajan päivän menyy

Viime aikoina mediassa on ihmetelty rajuja "fitness-dieettejä", joissa syödään vain hilkun verran yli 1000 kilokaloria päivässä, mutta näiden reilun 1000 kcalin voimalla pitäisi jaksaa tehdä useita aerobisia treenejä sekä jaksaa nostella puntteja monta kertaa viikossa. Muutenkin fitness-harrastukseen tai ylipäätänsä laihduttamiseen liitetään usein se myytti, että vähemmän on enemmän - siis mitä tulee ruokailuun ja ruoan määrään. Monilla ystävillänikin on se mielikuva harrastuksestani (tai elämäntavastani), että stressaan joka ikistä suupalaa, syön niin vähän, että kiljun nälissäni ja suhtaudun ruokaan varsin mekaanisesti eli ajattelen ruoan olevan vain ravintoa. VÄÄRIN. Edellä kuvatunlaista suhdetta ruokaan ei edes voisi kutsua harrastukseksi. Minä itse kutsuisin sitä vääristyneeksi tai epäterveelliseksi käsitykseksi syömisestä ja elämisestä.

Minun tämänhetkinen projektini pitää sisällään (lihas)kunnon ja lihasten hermotusten parantamista sekä maltillista rasvanpolttoa. Tavoitteenani ei ole tehdä parissa kuukaudessa suurta ja mahtavaa kehonkoostumukseen kohdistuvaa muutosta, vaan vähentää kehon rasvaa pitkällä aikavälillä. Tiedän, että voisin ronskimmalla dieetillä saavuttaa tavoitteeni paljon nopeammin, paljon lyhyemmässä ajassa, mutta haluan, että harrastukseni tukee työssä jaksamistani eikä kuormita minua liikaa. Teen kuitenkin paljon suunnittelua ja ajattelua vaativaa työtä, joten kehoni tarvitsee kunnolla ruokaa ja hiilareita, jotta pystyn hoitamaan työtehtävät kunnolla.

Tällä kirjoituksella haluan näyttää, kuinka paljon voi ja pitää syödä, jotta elimistö ei pura lihasmassaa energiaksi, ja sen, kuinka paljon tulee syödä, jotta aineenvaihdunta pelittää ja rasvaa palaa elimistöstä. Monille on tullut yllätyksenä kuinka paljon tulee syödä, jotta voi laihduttaa terveellisesti. Luulisinkin, että korkea rasvaprosentti ja ylipaino johtuvat melkoisen usein liian vähäisestä ja epäsäännöllisestä ravinnonsaannista (Huom! eri asia kuin energiansaanti). Esimerkiksi minun ongelmani oli aikaisemmin, että söin mitä sattuu ja milloin sattuu. Ravintoni koostui prosessoiduista eineshiilarihötöistä, joita ei missään mittakaavassa voi sanoa ravinteikkaiksi. Eli söin ruokaa, joka ei ollut ravintopitoista.

Seuraavassa minun yhden päivän aikana syömät ateriat.

1. Aamiainen

Päivän paras ateria (tällä kertaa klo 11 :P): lautasellinen puuroa (about 1 dl ryyniä), voisilmä, reilusti marjoja ja melkein purkillinen raejuustoa. Flunssakautena kaverina D-ja C-vitamiinia suoraan purkista.

Aivan ihana oli nauttia aamupalaa, kun oli tullut aamulenkiltä ja saanut nauttia aurinkoisesta ja kirpeästä syysilmasta.

2. Lounas tai sen tapainen

Lounaaksi (klo 14.30 :D) provencelaisesti.. siis jotenkin maustettua kanafilettä, täysjyväpastaa, salaattia, itsetehtyjä krutonkeja Vaasan paahtoleivästä ja kevytkermaviilistä tehtyä valkosipulikastiketta. Lasissa kirkasta. Vettä.

3. Välipala

Töiden välillä on hyvä pitää pieni breikki ja antaa kropalle energiaa (noin koo 17). Jauheen voi gangstamaisesti yrittää vetää henkeen nenän kautta tai suun kautta, kun sheikkaamisesta huolimatta osa jauheesta jää paakuiksi ja pöllähtää naamalle :D

3,5. Nautintohetki :D

Ihminen ei elä pelkästä leivästä enkä minä pelkästä proteiinista. Joskus mielelle on tärkeää, että voi ottaa rennommin ja nauttia hyvällä omalla tunnolla jotain hyvää. Oletko osallistumassa fitness-kisoihin keväällä? -Jos et, piirakkapala tai kaksi viikon aikana ei tee suurta tuhoa. Mitä iloa on fitbodysta, jos elämän kaikki kivat paheet kielletään? ;)

Pohjan tein nyppimällä hieman voita, kauraryyniä ja jauhoa sekä sekoittamalla siihen kananmunan. Täyte koostuu banaanijogurtista, vadelmista, rahkasta ja persikoista.

4. Treenin jälkeinen ateria

Päivällinen tulee minulla aina treenien jälkeen (tällä kertaa klo 20.30). Halusin vaihtelua, joten tein pizzan, josta tulee kahdelle reilunkokoiset annokset. Pohja on tehty vehnäjauhoseoksesta, pikkuisesta määrästä kuivahiivaa ja rypsiöljyä (suola ja hunaja), täyte koostuu jauhelihasta (10%), paseeratusta tomaatista, sipulista, paprikasta, ananaksesta ja paprikasta. Pizzailtojeni ultimaallinen pelastus on Valio Polar 5 %. Sulaa tosi hyvin, eikä sitä tarvitse laittaa paljoa.

5. Iltapala

Iltapalana vedin banaania, marjoja ja rahkaa, kyytipoikana hieman psylliumia. Aamulla on mukavampi herätä, kun syö kunnon iltapalan.

Todettakoon, että smoothiesta tulee lähemmäs kolme lasillista, jottei kenellekään muodostu minkäänlaista kuplaa yhden lasin iltapalasta ;)

Itse olen matkani varrella oppinut sen, että saan parhaiten tuloksia, kun pidän huolen ateriarytmistä ja noudatan 80 %:n tarkkuudella ruoka-annosten kokoamista koskeivia perusperiaatteita. Mitkään pussikeittodieetit tai muut hokkupokkustemput eivät pidemmän päälle auta, vaan laihduttamisen salaisuutena on tuore, ravintopitoinen ruoka, jota syödään riittävästi. Olen huomannut myös sen, että kun ruokailuun suhtautuu tietynlaisella rentoudella, ruokavaliosuunnitelmiakin on paljon helpompi noudattaa ja motivaatio pysyy yllä.

Älkää tehkö syömisestä suoritusta, vaan muistakaa myös välillä ottaa rennommin ja nauttia myös herkuista! :)

Bodaaminen ja aineelliset vahingot

Seuraavassa avaudun siitä, mitä negatiivisia seuraamuksia kuntosalilla askartelu ja keittiövaa'an kanssa taiteilu voi pahimmillaan aiheuttaa. Ja nyt puhun paljon pahemmista seuraamuksista kuin älypuhelimiin kohdistuvasta tuhansien megatavujen rasituksesta, joka on siis seurausta pakonomaisesta kehityskuvakollaasien luomisesta. Puhutaan suurista aineellisista vahingoista, jolla on mittavat kansantaloudellisetkin vaikutukset! Tämä ongelma koskettaa varsinkin niitä nuoria tyttöjä ja naisenalkuja, jotka itse* eivät osaa harkita fitness-harrastuksen potentiaalisia riskejä.

Kuva lainattu ties mistä.

Jokainen lajia harkitseva tietää, ettei kehitys tule tässä lajissa ilmaiseksi. Mutta jokaisen lajia harkitsevan tulee myös tietää se, että sama lainalaisuus pätee myös taloudellisessakin mielessä (ruoat, lisäravinteet, salijäsenyydet, tilpehöörit, valmennus jne.). Kaikista kovimmin tämä jatkuvan kuluttamisen tie iskee vaatteisiin. Itse olen hämmentyneen järkyttynyt siitä, että vuosia palvellut lempijakkuni ei enää tahdo mahtua hartioistani. Ja monen muun vaatekappaleen kanssa sama juttu.

Ja selityshän löytyy tästä:

... eli keväällä 2015 alkanut dieettaaminen vaikutti tällä tavalla selkääni :D

Ei jumankauta riitä, että koko vaatekerta menee uuteen uskoon, kun laihdutettuasi saat viedä vanhat "säkit ja teltat" kaatopaikalle. Kun vihdoin luulet, että vaatteiden uudistaminen oli tässä, innostut salilla käymisestä ja reenisapuskojen kokkailusta siinä määrin, että lihaskin uskaltaa alkaa kasvamaan. Kaikki se tieto juuri sinulle sopivista vaatteista onkin taas vanhentunutta. Varsinkin selän levetessä ongelman laajuus alkaa paljastumaan. Minun ammatissani siistit jakut ja kauluspaidat kuuluvat kuvaan. Ette arvakaan mitä tuskaa on löytää hyvin istuvia kauluspaitoja, jotka eivät kiristä selästä tai olkapäistä. Ja mitä ahdistusta aiheuttaa se, että 300 euron jakku (okei 150 € alennuksessa, mutta kuitenkin minulle suuri raha) alkaa käydä pieneksi... Kyseinen jakku sopi minulle täydellisesti silloin, kun rasvaprosentti oli 35 - mutta outoa sinänsä - nyt se on alkanut tuntumaan ahtaalta, kun rasvat liikkuvat reippaasti alle kolmenkymmenen. 

Ja tässä raskauttavaa todistusaineistoa siitä, mitä treenaaminen saa aikaan:

Kauluspaita on mennyt aikoinaan hyvin kiinni -  nyt ritisee ja paukkuu selästä, napit lentää pian irti :D
Eikä puhettakaan, että paitojen M-koko menisi enää päälle. Miksi hihoista pitää tehdä niin pienet? :D

Mitä vaatekoon ja -mallin jatkuva muuttuminen tarkoittaa? Jatkuvasti uudistuvaa vaatekaappia, stressiä vaatekaupassa sekä ennen kaikkea suurta menoerää budjettiin. Olen tässä oppinut sen, että tarvitsen eri vaatteet dieetille ja massakaudelle. Trikoo- ja strech-vaatteet ovat pelastukseni, mutta pelottaa ajatella, mitä tuleva massakausi tarkoittaa joustamattomille ja venymättömille vaatteille kuten jakuille.. Eli kuluttamisen juhlaa siis luvassa. Kuvitelkaa mitä haaskausta, tässähän tuhoutuu koko planeetta!

Muistatteko, kun minulla oli ongelma housujen kanssa? Se ongelma ei edelleenkään ole poistunut, vaan se elää ja voi hyvin. Jossain kaukaisessa blogitekstissä kerroin, että en saa farkkuja vedettyä jalkaani, vaan ne jumuituvat polven kohdalle. Jos otan tarpeeksi ison koon, joka riittää kattamaan reidenympärykseni, housut pussittavat alamahan kohdalta ja ovat liian isot vyötäröltä. En vieläkään löydä vaatekaupoista farkkuja, suoria housuja tai kangashousuja, jotka sopisivat näihin My little Roid Pony- jalkoihin (=lyhyet ja tuhdit, en roinaa älkää hätääntykö :D). Luulin, että tämä oli vain lihavan ex-minän ongelma. Nyt kun varsinkin etureiskoihin on alkanut tarttumaan pihviä ongelma on pahentunut. Etenkin työhousujen hankkiminen on vaikeutunut, sillä kaikki suorat housut suunnitellaan ihan muun tyyppisille vartaloille. Yksi vaihtoehto olisi vierailla housujen kanssa räätälillä, mutta mistä sponsori? Ei mistään. Ja katsokaa, miten epätoivon partaalle tämä ahdinko on minut ajanut...

Siinä teillepilkahdus epätoivoa!

.. olen joutunut alkaa käyttämään Freddy Wrup-housuja! Voitteko kuvitella minkälainen älyllinen ja siveellinen sekä säädytön itsemurha tämä on?! Mutta kun nämä ovat tällä hetkellä ainoat mukavat ja istuvat housut. Kaiken lisäksi olen tartuttanut Freddy-kuumetta myös toisiinkin. Moraalitonta. Hyi.

Minulta pyydettiin yhtenä päivänä pohtimaan, olenko onnellinen harrastuksessani. Koska olen hyvin tutkiskeleva ihminen, päätin tarkastella rakasta harrastustani kriittisestä näkökulmasta. Ja löysinhän jotain negatiivista: rahanmeno ja jatkuva vaatestressi, ne ovat tämän lajin kurja puoli. Mutta aikusten oikeasti en ole kuitenkaan kauhean pahoillani tästä pienestä lihaskasvusta, jota olen saanut aikaan ;)

Rautaa liikkeelle ja nautitaan tuloksista (ja uusista vaatteista niin kauan kuin ne mahtuvat)!

*Usein keskutelupalstoilla murehditaan, että nuoria tyttöjä ja naisia tulisi suojella lähes jokaiselta asialta. Esimerkiksi nuori nainen ei itse kykene punnitsemaan asioiden eri puolia, vaan seuraavat sokeasti "niiden muiden mallia". Aikoinaan mm. kaunokirjallisuuden lukemisen katsottiin johtavan naisten moraaliseen rappioon. Nykyisen fitness-harrastus hoitaa tämän kaunokirjallisuudelta viedyn tehtävän + tekee naisista miehiä ;)

Aamuaerobinen - turha aamun ruuhkauttaja?

Liekö olemassakaan sellaista fitness-harrastajaa, joka ei samalla harrastaisi aamuaerobisia? Täältä löytyy kanssa yksi suoraan sängystä lenkkipolulle aamuisin menevä - tai siis ainakin teoriassa. Myös minun treeni- ja kiinteytymisohjelmaan kuuluuvat olennaisena osana tyhjällä vatsalla tehtävät aamuaerobiset. 

Tieteellisesti ei ole kyetty osoittamaan, että tyhjällä vatsalla tehtävä aamuaerobinen olisi sen tehokkaampaa rasvanpolton kannalta kuin aterian jälkeinen aerobinen. Päinvastoin tyhjällä vatsalla tehtävä aerobinen voi jopa aiheuttaa lihasmassan vähenemistä. Toiset vannovat ennen aamupalaa tehäviin lenkkeihin, mutta on myös niitä, jotka kyseenalaistavat aamulenkkien merkityksen ja tehokkuuden kokonaan, pääasia on, että kuntoilua tapahtuu edes johonkin kellonaikaan.

Minusta tuntuu, että koko minun elämä on yhtä kuin  making other plans :D

Niin tai näin, täällä ohjelmaan kuuluu tyhjällä vatsalla tehtävät aamulenkit, joiden on tarkoitus tehostaa rasvanpolttoa ja herätellä aineenvaihdunta heti aamusta pörräämään. En ole koskaan kokenut ongelmalliseksi pompata suoraan peittojen alta lenkkareihin. Siis viikonloppuisin. Itse asiassa vapaapäivä on ihana aloittaa vetämällä treenivaatteet päälle miehen jäädessä vielä kuorsaamaan. Se on ollut minulle jonkinlaista omaa aikaa, keino nauttia siitä, ettei mihinkään ole kiire, vaan voi rauhassa reippailla raikkaassa ilmassa.

Aamulenkillä pölläälemässä.

Mutta auta armias, kun koittaa maanantai ja työviikko alkaa. Huuli pyöreänä ihmettelen niitä henkilöitä, jotka kykenevät heräämään ennen kello kuutta, heittävät reilun puolen tunnin lenkin ja ehtivät vielä duunipaikallekin. Minä puolestani säpsähdän yleensä aamuisin siihen, että olen piru vie mennyt painamaan torkutus-näppäintä jo kolmatta kertaa ja kello on jo vartin yli seitsemän. Siinä kun vauhdilla vetää sotamaalit naamariin ja keittää puurot, voin tuurilla ehtiä töihin kahdeksan pintaan. Jos lähtisin vielä aamulenkille, menisin lenkin jälkeen suihkuun, pukisin päälle, laittaisin huikset, meikkaisin, söisin aamupalaa niin silloin päivä olisi jo puolessa välissä ennen kuin ehtisin työpisteelle. Tässä yhtälössä on otettava huomioon myös muut yllättävät aamutoimet ja niiden vaikutus aikatauluun. Hammastahna tippuu rinnuksille varmasti silloin, kun yrittää vaudilla päästä töihin. Ripsiväriharja osuu hiuksiin ja työavaimet voivat olla siellä missä niiden ei pitäisi olla - kuten kengässä. Ja kun lopulta pääset paniikkiaamun jälkeen työpaikalle, huomaat paitasi olevan nurinpäin ja toisen silmän jääneen meikkaamatta..

.. näinkin on käynyt.

Työaamu ja hiukset eivät tottele.

Miksi en herää aikaisemmin, jotta ehtisin rauhassa aamuaerobiselle ja ajoissa työpaikalle? Minä en vain herää. Yksinkertaisesti. Kun yhtenä kertana minun piti työmatkan vuoksi matkustaa 06.40 lähteävällä junalla, olo oli aivan kuin olisin ollut krapulassa. Junan kattolamput ottivat silmiin, aamupala ei maistunut, nukutti ja oli kylmä. En ole koskaan ollut aamuvirkku, vaan pikemminkin tällainen late-night-puuhastelija. Koska työpäivät venyvät yleensä iltakuuteen asti ja kun treenit vedetään vielä tähän päälle, ei kauhean aikaisemminkaan voi mennä nukkumaan.

Tästä johtuen olen ajoittanut aamuaerobiset viikonlopuille. Pari kappaletta pitäisi osata vielä sijoittaa työaamuille. Tällä viikolla onnistuin vahingossa tekemään niistä toisen, kun kävin koiruuden kanssa ulkona. En tiedä, kuinka pahaa noottia tulee valmentajalta, mutta olen pyrkinyt korvaamaan laiminlyömäni aerobiset olemalla liikunnallisesti aktiivinen pitkin päivää. Olen mm. kävellyt printterille töissä sen sijaan, että tulostaisin omaan työhuoneeseeni.

Heinäkuu on pian lopputekijöissään ja voin sanoa, että eipä niitä aamulenkkejä ole juurikaan työpäivisin tehty. Kerran tai kahdesti olen muutoin kuin viikonloppuisin niitä ehtinyt vetämään. Kuitenkin olen mielestäni saanut nähtäviäkin tuloksia aikaan. Valmentajalta tuli toissaviikolla palautetta, että käsivarsista ovat hötöt lähteneet liikkeelle ja itse olen huomannut, että jalat ovat alkaneet muotoutumaan. Kummankin reiden ympärysmitta on kaventunut 1,5 sentillä. Ja se surullisen kuuluisa pehmokin on pikkuhiljaa taipumassa: minulla erottuu jo kaks-päkki :D Mutta se mikä on hankittu vuosien kuluessa mässyttämällä herkkuja, ei niin vain hetkessä lähekkään treenaamalla.

Hymy oli aamulenkin jälkeen herkässä, kun monen vuoden yrttämisen jälkeen vatsasta erottuu jotakin muuta kuin makkarat.

Aamuaerobisten laiminlyömisestä huolimatta kroppa on siis tiivistynyt ja reagoi treeneihin. Toki voisin olla kireämmässäkin kunnossa. En missään nimessä uskalla uhmata valmentajaani (joka voi sitten jälkeenpäin kurittaa minua kuntosalin puolella), mutta minusta on alkanut tuntua, että aamuaerobisilla on turhan hyvä maine rasvanpoltton kiihdyttäjänä. Onko muilla kokemuksia aamulenkkien vaikutuksista vai onko kysymyksessä vain turha aamun ruuhkauttaja?

Tämä uraohjus (lue: työholisti) on työkiireistään huolimatta saanut vedettyä kaikki treenit tunteella ja taidolla. Aikamoinen tasapainoilu ja aikataulutus siihen hommaan on vaadittu. Mutta onneksi työrupiama helpottaa ensi viikon jälkeen, jospa saisin sitten hieman lisää aikaa myös täällä blogimaailmassa oleskeluun, nimittäin bloggaamista on ollut taas ikävä.

Nyt lähden tuonne kesäiseen ja aurinkoiseen säähän - siis kylmään vesisateeseen - koiraa ulkoiluttamaan. Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

// Jenna

Valmentajan valvovan silmän alla

Viime toukokuussa alkanut kuukauden treenaamattomuus ja säännöllisen epäsäännöllinen syöminen tekivät tehtävänsä, kun kroppa löystyi ja farkut nitisivät liitoksistaan. Ainut sykettä nostava harrastukseni oli stressaaminen ja autoon kävely. Ruokavaliokin oli ihan rempallaan, kun ruokaa haettiin luukulta, ulkoa, tiskiltä - kaikkialta muualta paitsi omasta keittiöstä. Yksi varma löystymisen merkki entenkin paksureisisellä ihmisellä on se, että farkut laitetaan jalkaan hyppimällä sekä jalkoja ravistelemalla. Näin myös täällä. Ja sitten ne farkut valuvat koko ajan maata kohti, jolloin housut köytetään lantion päälle vyöllä, mistä kaikesta seuraa se, että ylikireästi viritettyjen farkkujen päälle mäsähtää pullataikinaa muistuttava korporaatio jenkkakahvat ja mahaläskit. Ja mikähän tästä kaikesta voisi seurata kuin LÄSKIOLO. Tämä olo paheni entisestään, kun isäni antoi minulle caresse jeansit kokoa XXXL (what the..?!)

Silmät ristissä aamuaerobisella. Varsinkin työaamuisin on tehnyt tiukkaa herätä aikaisemmin lenkille.

Koska en luonnollisesti halunnut toisintoa vuosien takaisesta tankki-lookista, päätin tehdä asialle oikeasti jotakin, ennen kuin se tuttu manaatti olisi katsonut peilistä takaisin. Joten oli aika tarttua uuteen aseseen ja laittaa asioita rullaamaan: hankin itselleni PT:n. Minulla oli hänelle pari kriteeriä: 1) hänen pitäisi olla paljon kovapäisempi kuin minä, jotten höpöttämällä kykenisi luistamaan tilanteita pakoon ja 2) hänen tulisi olla aidosti kiinnostunut asiakkaansa projektista. Itsekin kovan työmoraalin omaavana arvostan työtä tekevässä ihmisessä sitoutumista projektiin: tuloksien tulee olla sydämen asia, sillä uskon, että työhönsä sitoutunut ja motivoitunut PT kykenee ottamaan asiakkaastaan irti kaiken sen, mitä vaaditaan tavoitteiden toteutumiseksi. Ja voin jo parin viikon valmennusjakson jälkeen sanoa, että kyllä valmentajani todellakin onnistuu siinä.

Tämän viikon lenkkiseuralaiset :)

Koska työt ovat maailman paras tekosyy luistaa liikunta- ja ruokaohjelmasta, pyysiin valmentajaani suunnittelemaan ruokavalioni ja treenini siten, että ne olisivat mainiossa synkassa työelämäni kanssa, jolloin minulle ei oikeasti jäisi selittelyjen mahdollisuutta. Ja hän teki työtä käskettyä.

Nyt kesän ajan päätimme keskittyä rasvanpolttoon. Siispä ruokavalio yksinkertaistui ja keveni huomattavasti verrattuna Fitfarmin nettivalmennusten dieetteihin, sillä etenkin hiilareita karsittiin kovalla kädellä. Myös proteiinien määrää vähennettiin, koska myös liiallinen proteiininsaanti näkyy vyötäröllä kertyneenä rasvana. Ruokavaliossa huomoitiin myös työn tuomat rajoitteet, sillä nykyinen suunnitelma mahdollistaa joustamisen esimerkiksi työmatkoilla. Myös annoskokoja maltillistettiin kunnolla, ei enää selluliittiä tähän ruhoon riisiä syömällä kiitos.

Fitfarm Advancedin myötä liikkuvuus huononi merkittävästi ja 80-vuotias mummunikin voittaa minut notkeudessa. Niinpä nostimme angendalle liikkuvuuden parantamisen. Myös kehonhuoltoon tulee panostaa yhtälailla kuin treeneihinkin. Sen nyt vielä näkisi, minä kun tuuppaan "unohtamaan" venyttelyjen ja avaavien liikkeiden tekemisen. Punttitreenien ohelle minulle laadittiin myös toiminnallisia treenejä, joilla pyritään niin vahvistamaan kroppaa kuin myös parantamaan peruskuntoa. Ja nyt edes työmatkat eivät enää kelpaa liikkumattomuuden syyksi: PT suunnitteli minulle HIIT-treenin, jonka voin tehdä vaikkapa hotellissa. Se niistä makoiluilloista! :D

Eli paljon muutoksia totuttuihin tapoihin on luvassa. Polkasin ohjelmat käyntiin toissa viikolla, ja oloni on jo nyt paljon iloisempi ja pirteämpi. Kun treenit lähtivät käyntiin ja uudetvanhat ruokakuviot tekivät paluun, ajattelin että pahin on jo kohdattu ja toimeenpanovaihe sujuisi niin kuin aina ennenkin. No ainahan sitä luulla saa. Sitten sainkin PT:ltä mailia: "miten siellä on mennyt?". No ei siinä auttanut kuin tunnustaa, että pari aamuaerobista jäi tekemättä ja pari saatanan työpaikkakeksiä tuli maistettua. Joo, minä tiedän erittäin hyvin, ettei siellä ruokavaliossa mainita keksiä sanallakaan. ja tulosten saavuttaminen edellyttää, että toimitaan annettujen ohjeiden mukaisesti. Siispä skarppasin.

Siis ainakin melkein.

Tälle skarppaajalle melkoinen koetinkivi.

Vietimme ystäväni babyshowereita. Paljon NO-listalle kuuluvaa.

Onneksi tarjolla oli myös hedelmäsalaattia. Okei, se ei pelastanut tätä uppoavaa laivaa :D

Ja sitten tuli uusi viesti "hienoa, ensi viikolla ilmoita sitten niitä mittoja". Ei apua, nyt iski paniikki! Eli todellakin skarpataan! :D

Toisin sanoen PT:n värvääminen mukaan touhuun maksaa jo nyt itsensä takaisin, koska toisen valvonnan alla oleminen antaa ihan uudenlaista motivaatiota annettujen ohjeiden noudattamiseen. Tilintekohetki paljastaa myös armotta kaiken sen, josta olet luistanut tai missä olet lipsunut. Eli vastuu omasta tekemisestä ja sen vaikutuksesta konkretisoituvat kunnolla. Itseä on niin helppo huijata. Esimerkiksi satunnaisten herkkujen napsiminen silloin tällöin kuulostaa vaarattomalta ja vähäpätöiselstä asialta, mutta sitten kun kerrot PT:lle koko viikon herkkusaldon, ja huomaat kun mielessäsi "muutama" herkku muuttuu viideksi keksiksi, 200 g karkiksi, pariksi jäätelöksi ja yhdeksi pullaksi, tajuat ettei sitä ruokasuunnitelmaa olekaan noudatettu. Juuri lainkaan.

Joten uskon, että tämä oli the necessary next step, jotta asioihin (takamukseen) saadaan liikettä.

Mukavaa ja kesäistä viikkoa!

// Jenna

Iloinen, mutta kuollut hiit-treenin jälkeen.

Näin dieetti tuhoutuu että rytisee!

Vihdoinkin olen onnistunut selättämän kiireen ja pääsin pitkästä aikaa blogia työstämään (vaikka poissaoloni ei blogimaailmalle suuri menetys olekaan). Elämäni on ollut ihan rempallaan, koska elämässäni on tapahtunut ihan liikaa uusia, elämää mullistavia asioita. Ja koska elämäni on ollut totaalisen rempallaan, minusta on tuntunut, etten ole saanut otetta arkeeni enkä ole hallinnut ajankäyttöäni juuri ollenkaan. Tämä ilmeni etenkin dieetin ja treenien toteuttamisessa. Niiden kävi melkoisen huonosti.

Sanon heti kättelyssä, etten todellakaan ole mikään tehotyttö, joka voi pitää miljoona rautaa tulessa ilman, että näpit jossain vaiheessa palavat. Ja paloivathan ne näpit mitä dieettiin tulee. Kilollisesti tavoitteet saavutettiin selvästi: puntarissa on 5 kiloa pienempi määrä kuin mitä joulukuun bulkkikautena. Mutta epäonnistumisesta ei saa onnistumista, vaikka kuinka yrittäisi. Asetin tavoitteita, joita en saavuttanut, ja luonnollisesti tämä ärsytti minua hirmuisesti. Toisaalta, olisinko tämän kaiken kaaoksen keskellä vaatinut itseltäni liikaa, jos olisin vetänyt dieetin väkipakolla läpi? Fitness-harrastukseni koki siis kovia sopeuttamistoimia, jotka katsoin tarpeellisiksi.

Seuraavassa tiivistelmä tapahtumista, joilla dieetti turmeltiin totaalisesti.

1. Läheiset sairastavat.
Toukokuu oli ihan katastrofikuukauksi siinä mielessä, että läheispiirissäni sattui ja tapahtui. Tämä voi kuulostaa melkoisen pinnalliselta, mutta kaikista koviten minuun kolahti koirani loukkaantuminen. Koirani päätti yöllisen touhujensa lomassa loukata selkänsä tippumalla sängystä. Aamulla koira ei kyennyt liikkumaan, alapää tärisi ja koira kärsi kivuista. Koiran loukkaantuminen oli varmaakin sen vuoksi minulle kaikista raskain tapahtuma, kun elämäniloa täynnä oleva otus kärsi kovista kivuista eikä niiden vuoksi kyennyt liikkumaan kunnolla. Dieetistä muodostuu maailman vähäpätöisin asia, kun läheisten terveydestä kantaa suurta huolta. Onneksi kipulääkkeiden ja levon myötä karvakuonomme pystyy jo juoksemaan ulkona, leikkimään ja riehumaan. 

2. Mene töihin. Mene työmatkoille.

Työ haittaa harrastuksia. Varsinkin, jos kalenteriisi on merkitty kuukauden ajalle viisi työmatkaa. Erittäin mielenkiintoisia ja mukavia matkoja ovat olleet, mutta treenaaminen vain jäi ajankäytöllisistä syistä. Oli niin paljon uutta ja jännittävää, ettei energiaa jäänyt treeneistä ja syömisestä stressaamiselle.

Onneksi työmatkojen aikana ehti vähän rentoutua tuhlaamalla päivärahoja.. öhöm..

3. Osta asunto. Osallistu tarjouskauppaan. Hanki asuntolaina.

Minun suuri neuvoni teille kaikille: älkää edes harkitko dieettaavanne, jos samalle ajankohdalle osuu asuntokauppa. Ramppaat asuntoesittelyissä. Mietit mitä kannattaa ostaa ja mistä. Otat selvää oikeuksistasi ja velvollisuuksistasi. Kilpailutat asuntoluottoja. Osallistut ja jännität tarjouskapuan kulkua. Menet lainaneuvotteluihin. Pohdit mahdollisten korkojen nousua sekä niiltä suojautumista. Juot kauppakahvit. Setvit asunnon virheitä. Ei helvetti mikä helvetti pääsee valloilleen. Voin luvata, että tämän rulijanssin jälkeen tuhoutuu kenen tahansa dieetti.

Ja tässä meidän uusi kotimme on!

Riemua omalla terassilla.

Sneak peak uuteen kotiimme: miten ihmeessä täällä tehdään ruokaa? :D

4. Muuta. Ja kärsi.

Seitsemässä vuodessa kertyy kuulkaas järkyttävästi tavaraa. Myös muuttaminen vaatii omanlaisensa organisoinnin: lähes kaikki huonekalut löysivät uuden omistajansa nettikirpparin kautta, suurin osa tukittiin muuttolaatikoihin ja loput lensivät kaaressa roskalavalle. Elämäni hirvittävimmät 48 tuntia, en kyllä hetkeen muuta minnekään. Kädet rakoilla sai pestä ikkunoita, selkä vääränä sai kantaa romuja roskiin, levätä ei ehtinyt ja vielä roskisdyykkarikin alkoi valittaa ja saarnata minulle, kun vein rojua lavalle.  Dyykkarin mukaan ihmiset ovat typeriä, kun keräävät materiaa ympärillensä. Sitten hän itse kuitenkin keräsi lavalta sitä samaa materiaa mukaansa...

Luonnollisesti dieetti loisti poissaolollaan, sillä söimme vain toisten äitien tekemiä ruokia.

Vaikka vanha kämppä saatiin tyhjennettyä, olo ei helpottunut. Uusi asunto näytti ihan lohduttomalta. 

Nyt pahin elämänmurros on ohitettu ja arkikin on alkanut tasoittumaan. Olen saamassa jälleen otetta tästä kaaoksesta, mikä heijastuu välittömästi sekä treeni- että blogirintamallekin: voimia riittää nyt myös treenaamisellekin. Eli siitä jatketaan, mihin viimeksi jäätiin tai oikeastaan nyt puhaltavat ihan uudelaiset tuulet. Mutta salille joka tapauksessa suuntani vie.

Vasemalla kuva siitä, mihin jäätiin. Oikealla joulun bulkkipöhö.

Pitkän treenitauon kunniaksi päätin hieman uudistaa blogini ulkoasua. Koska elämässäni vallitsee tasapainoilu työn ja fitness-harrastukseni välillä, päätin myös muuttaa blogini teemaa ja nimeä: tästä eteenpäin keskiössä on harrastukseni ja työkuvioiden yhteensovittaminen. Siinä vasta minulla haastetta riittääkin!

Tervetuloa uudet ja vanhat lukijat taas touhuun mukaan. Ihanaa päästä taas rotiin ja bloggaamaan.

Mukavaa alkavaa työviikkoa kaikille!

// Jenna 

Dieetti ei ole vain tahdonasia: kun on pakko lipsua.

Elämä on muutakin kuin vain painoja ja fleksaamista (hyi mikä sana!). Joka paikassa rummutetaan, että jos oikein haluaa, sen myös saavuttaa. Vaaditaan "vain" tahtoa ja mielenluujuutta. Fitnestä toitotetaan tiukkaakin kurinalaisempana elämäntapana, jossa kaikki arjen askareet ja aiktaulut rakentuvat tämän ympärille. No pain, no gain. Excuses don't burn fat ja sitä rataa... Kuitenkin vain perheettömillä ammattiurheilijoilla on mahdollisuus toteuttaa fitness-harrastusta tyhjiön kaltaisessa olosuhteissa, joissa elämä tosiaan rakennetaan harrastuksen ympärille. Elämässä on kuitenkin asioita, jotka menevät väistämättä fitness-harrastuksen edelle. Me muut joudumme käymään ansiotyössä, hoitamaan lapsia, tasapainoilemaan aikataulujen kanssa jne. Meille muille tulee väistämättä tilanteita, joilloin muutoin niin tiukasta elämäntavasta on hetkeksi luovuttava. Näin kävi myös minulle.

Dieettiruokana minulla on ollut mm. uunikanaa vihannespedillä.

Old school salaatti: tomaattia, sipulia, basilikaa ja raejuustoa.

Ensimmäinen dieettihaaste alkoi kohdallani noin kolme viikkoa sitten eikä tahdolla ollut asian kanssa mitään tekemistä: tulin kipeäksi. Menestyksekästä dieettiä oli takana melkein kuusi viikkoa, kun yhtenä iltana treenien jälkeen minulle nousi lämpö ja keuhkot tuntuivat aroilta. Sen jälkeen makasin sängynpohjalla kiukkuisena kuumeessa sekä hirveässä räkätaudissa, joka sitten siirtyi keuhkoihin. Se oli tämän astmaatikon menoa sitten. Liikunta piti suosiolla jättää, sillä hengästyin pelkästään jo jääkaapille laahustamisesta (viikon treenit olivat kirjaimellisesti jääkaapille ja autolle kävely :D). Vaikka liikkua en voinut, ruokavaliosta pidin kiinni kaksin käsin - ja hampain. Näin jälkikäteen ajateltuna en ole ihan varma oliko se kuinka viisasta: pihistää kropalta energiaa, jota se tarvitsee parantuakseen...

Sitten tapahtui N.N:n sairaalatempaus ja elämä meni viikoksi sekaisin. Stressi ja (edelleen) vaivaava keuhkopöpö olivat liikaa, jolloin jostakin oli höllättävä - ja se jokin oli hiilariton, tarkka ruokavalio. Koska dieetti on itsessään keholle stressaavaa, siirsin dieettaamisen taka-alalle stressitasoa alentaakseni. En juossut kuitenkaan iloisesti sipsimaailmaan, mutta söin leipää ja hain take awayta (subi, sämpylä) sairaalareissujen lomassa. En lohduttanut itseäni ruoalla, mutta en myöskään stressannut hiilarimääriä ja treenin puutetta tai löystyvää takamustani - elämässä oli sillä hetkellä paljon suurempia murheita.

Kun sairaalareissusta selvittiin, koitti myös paluu dieetin pariin. Yhtä taakkaa kevyempänä oli helppoa jatkaa siitä, mihin viimeksi jäätiin. Treenamattomuus tai ohisyöminen eivät johtaneet rasvantappoprojektin kannalta apokalypsiin: painoa ei tullut lisää eikä senttejä kertynyt. Nyt kun keuhkotkin toimivat melko kitkattomasti, olen päässyt kunnolla jo treenaamaan sekä kokeilemaan treenien välissä sykkeennostoja. Minusta tuntuu, että tästä alkaa tullakin jo jotain. Ruokavaliota noudatan jälleen, eikä hiilarivaje tunnu missään - päinvastoin olo tuntuu kevyeltä ja virkeältä. Kevätfiilis sanoisinko.

Toissapäivän kuntoa: tältä näyttää treenin jälkeen nuupahtanut ihminen - hymy ei ole herkässä. Kello on 22...

Tämän jälkeen päätin, että nyt pidän 100 %:sesti tiukasti kiinni dieetistä. Oikein kohtalon ivaa, kun sitten kalenteriin tuli tilaisuus, josta minulla ei ole varaa jättäytyä pois. Nimittäin minulla oli erääseen hankkeeseen liittyvä kokous. Työpaikkaruokailu: no prob. Päivällinen: helvetti on irti. Nimittäin työpaikalla tapahtuvan kokouksen jälkeen palaveeraaminen siirtyy ravintolaan, jossa tarjotaan lappilaisia herkkuja (lue: kermaa, mätimoussea, graavilohta, poronkäristystä, pororilletteä, tattisalaattia, ou gaad..). Usein kuitenkin tärkeimmät yhteistyösuhteet solmitaan virallisten kokousagendan ulkopuolella eli kokousillallisilla - ja uudet suhteet ovat aloittavalle tutkijalle elintärkeitä. Näin ollen dieettaamisen ja jonkinnäköisen työuran kannalta olennainen kysymys kuuluu:

- menenkö palaverin illallisosioon kurinalaisena dieettaajana, joustamattomana tunnelmantappajana, joka syö finediningravintolassa alkupalasalaatin joka annoksella?

Vai:

- menenkö ravintolaan, otan rennosti, nautin ruoasta ja juomasta (vedestä + vähän viinTÄ) sekä pyrin tutustumaan uusiin ihmisiin?

Kun spoilataan dieetti, tehdään se kunnolla, tällaista oli luvassa duuni-illallisella. Kuva lainattu ravintola Nilin sivuilta (http://www.nili.fi/FI/galleria/31.html)

Päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon, ja voi että se kannatti! Oli niin mukavan rento ilta, puhuttiin erinäisiä asioita (bodyfitness mainittu!), syötiin ja juotiin pitkän kaavan mukaan, ja sainpa huomiselle buukattua uuden tuttavan kanssa treenitreffit. Ajatella, että työpalaveri-illallisen jälkeen saa treeniseuraa. TÄYDELLISTÄ <3

Ja tältä näyttää ravintoillallisen jälkeen: kauhee turvotus! Piruuttani katsoin, paljonko senteissä turvotus vaikutti: 5 cm! Mutta kuvassa hyvää se, että pikkuinen olkapäälihas näkyvissä :P

Minun mielestä monet fitness-hurahtaneet ihmiset ovat liian armottomia niin itseään kuin muitakin kohtaan: dieetistä joustamisesta on tullut tabu ja mielen heikkoiden ilmentymä. Minusta on vain realistista, että dieetti ei tule menemään oppikirjojen mukaan koko ajan. Se on vain seikka, joka on hyväksyttävä. Dieettiin kuuluu myös tilanteet, jolloin on joustettava (ilman, että dieetistä muodostuu itseoikeutettu lipsumiskausi). Tärkeintä on se, että joustaminen on ennemmin poikkeus kuin sääntö, jolloin lipsumiskerran jälkeen palataan ruotuun. Näin täällä tehdään. Kanasalaatti odottaa kaapissa huomista työpäivää ja eiköhän siitä turvotuksestakin päästä eroon kunnon hikitreenillä! :)

Mukavaa viikkoa kaikille!

// Jenna 

Alkoholismiin kyllästynyt.

Viime viikoina ovat poksahdelleet mediassa ja somen palstoilla niin tissit kuin fitness-kuplatkin. Joku löysi peilin kautta omat vatsamakkaransa, joku toinen tykkää isoista tisseistä ja joku toinen kampanjoi pienirintaisten naisten puolesta. Edellä manitut asiat ovat kuitenkin erittäin vähäpätöisiä vailla mitään suurempaa merkitystä, se on minulle tässä viime viikkojen aikana valjennut. Täällä tovin vallinnut hiljaiselo ei ole johtunut siitä, ettei olisi mitään kirjoitettavaa - päinvastoin viime viikkoina on tapahtunut kokonaisen romaanin verran asioita. Minulla on ollut mm. alkoholismikupla puhkaistavana.

Monet ihmiset ihmettelevät (välillisesti jopa paheksuvat) sitä, etten juurikaan viihdy alkoholin ja baarien läheisyydessä. Ehkä eräs syy on se, ettei kotioloissani ole koskaan ollut viinamyönteisyyttä. Pääasiallinen syy on kuitenkin tämä: olen saanut jo toistamiseen seurata sivusta, kun viinalla läträäminen lähipiirissä johtaa suuriin ongelmiin niin terveyden kuin ihmissuhteiden kanssa. En koe mitään kiinnostusta "juhlia" (= ryypätä), kun olen saanut osani toisten iänikuisesta rällästämisestä.

Viimeisin sattumus tapahtui, kun eräs läheiseni N.N. joutui sairaalaan alkoholinhuuruisen viikonlopun aikana. Eräästä terveydentilasta johtuvasta syystä hän vuosi verta niin pahasti, että hemoglobiinit olivat erittäin alhaalla. Tilanne ei olisi ollut läheskään niin vakava, jollei kysymyksessä olisi ollut vuosia alkoholilla itseään turruttanut tai myrkyttänyt henkilö. Sellainen, joka istuu päivät pitkät yksin keittiöpöydän ääressä ja aloittaa aamunsa kädet vapisten oluella tai vedellä jatketulla kossulla. Sellainen, joka alkoholista saamansa energian vuoksi ei jaksa syödä ruokaa. Sellainen, joka ei liiku tai harrasta mitään muuta kuin viinavarastojensa täyttämistä. Aliravittu, lihaskadosta kärsivä, huonokuntoinen ihminen.

Tiistai-iltana tuli puhelu - kaikista kauhein puhelu, minkä ihminen voi saada: N.N. siirrettiin tehotarkkailuun jatkuvan verenvuodon ja laskevan verenpaineen vuoksi. Tilanne oli erittäin vakava ja N.N:lle oltiin siirretty useampi pussi verta. Uutisen jälkeen minulle puhkesi järkyttävä migreeni, jonka jälkeen kyyneleet simissä jouduin ahdistuneena mennä peittojen alle makaamaan. Yöllä kahdentoista aikoihin sain tiedon, että N.N:n tila on mennyt huonompaan, verenvuoto ei ole tyrehtynyt ja hemoglobiinit olivat jo 60:n luokkaa. Sairaalasta todettiin suoraan, että keskellä yötä voi tulla sairaalasta puhelu, joten meidän pitää olla valmiita lähtemään sairaalaan välittömästi, mikäli N.N:n viimeiset hetket ovat lähellä. Tämän jälkeen kävin oksentamassa. Sinä yönä ei nukuttu, vaan tuijotin puhelinta herkeämättä: pelkäsin, että se soi. Puhelin ei ikinä aiemmin ole tuntunut niin pelottavalta ja ahdistavalta.

Aamu valkeni ja puhelua ei onneksi tullut, tilanne oli saatu haltuun ja verenvuoto loppumaan. Kun menimme sairaalaan, N.N. oli yllättävän hyvässä kunnossa ja hyvävointinen - krapulasta ja vapinasta huolimatta. Tunsin niin suurta helpotusta ja iloa, kunnes sain kuulla, että N.N. oli suunnitellut jo kotiinlähtöä mitä ilmeisimmin viinapullon pariin: N.N. oli tiedustellut, että vieläkö pääsiäisenä kesken jäänyt kossupullo oli keittiönpöydällä. Ihminen, joka oli ollut lähellä kuolla edellisyönä, ajatteli vain viinantuskissaan seuravaa hörppyä! Olen niin kyllästynyt, niin pettynyt. Minun teki mieli heittää tuo puolikas kossupullo seinään! Näin itsekeskeisesti ja itsekkäästi alkoholisti ajattelee ja toimii - muiden tunteista ja kärsmiyksistä piittaamatta. Tämänkö takia minulla on mennyt suremiseen ja valmiustilassa olemiseen viikko elämästäni? Puhumattakaan vuosien surusta ja stressistä, joita toisen juominen on aiheuttanut niin minulle kuin muillekin. Kaikki tämä vain viinan takia?

Päätin, että nyt saa riittää. Nyt puhakaisen tämän alkoholistin kuplan. Enää en suostu seuraamaan vain sivusta ja hiljaisena nielemään kiukkuni. Enää en vaikene hänen alkoholismistaan, enkä suostu millään tavalla peittelemään sairautta. Teen hänelle selväksi, että hän on apua tarvitseva sairas ihminen. Nostan kissan pöydälle myös muiden läheisten ja ystävien kanssa ja pyydän, ettei kukaan enää omilla toimillaan edistä tai mahdollista N.N:n alkoholinkäyttöä. Hän saa tehdä sen ihan yksin. Tiedän, että N.N. tulee vastustamaan hoitoonohjausta, mutta sitten minä ehdollistan oman osallistumiseni hänen elämäänsä. Tiedän myös, että hänestä tulee hankala kaikille läheisilleen ja hän tuntee itsensä uhriksi. Mutta uskon, että pitkäjänteinen työ palkitaan. Kova ihminen vaatii kovat otteet. Mutta jos N.N:n meno ei muutu, hän ei näe enää seuraavaa syksyä. Toista mahdollisuutta ei hänelle välttämättä anneta.

Alkoholismi on todellakin sairaus. Alkoholisti ei kykene normaaliin, rationaaliseen ajatteluun, vaan hänen tahdonmuodostuksensa tapahtuu hänen riippuvuutensa ehdoilla. Seurauksista välittämättä. Alkoholisti ei tuhoa vain omaa elämäänsä, vaan kuormittaa myös läheisten arkea. Alkoholistin takia myös muut perheenjäsenet ja läheiset joutuvat muuttamaan käyttäytymistään ja sopeutumaan tämän maailmankatsomukseen, jossa hän on maailmankaikkeuden napa ja lähtökohta. Tässä oli jo monta syytä, miksi alkoholismiin pitää puuttua: uskon, että vain harva alkoholisti kykenee itse oma-aloitteisesti tekemään päätöksen hoidosta - siihen tarvitaan läheisten apua.

Epäröin tämän julkaisemisessa, koska aihe on hyvin henkilökohtainen, vaiettu ja arka. Tämän kirjoittaminenkin oli henkisesti hyvin rankkaa enkä kyennyt tekemään sitä ilman kyyneileitä silmissäni. Koska alkoholismi on erittäin yleistä ja siitä kärsivät monet, on tärkeää, ettei aiheesta vaieta, vaan siitä keskustellaan avoimesti perheessä ja läheisten keskuudessa. Kirjoitin tämän, jos edes yksikin alkoholistin juomisesta kärsivä saisi tekstistä voimia ja rohkeutta puuttua tilanteeseen. On hyvä, että alkoholisti tietää, että muut tietävät, sillä näin alkoholisti ei pysty pitämään pystyssä kulisseja ja hän joutuu kohtamaan ongelmansa. Älkää vaietko tai hävetkö alkoholistiläheistänne, vaan välittäkää ja uskaltakaa hakea apua.

Rajojen asettaminen on välittämistä, myös aikuistenkin kohdalla.

Pitäkää huolta toisistanne!

// Jenna

Antaa sen selluliitin hyllyä!

Minulle kävi toissapäivänä jotain outoa. Kutsun sitä henkiseksi kasvamiseksi tai jopa itsetunnon kohentumiseksi.  

Tarina alkaa Labellamafian treenitrikoista. Ironista kyllä, että näinkin mitätön asia käynnistää ajatustavan muuttumisen. Eli ensimmäisen palkkapäivän juhlahumussa tili sileäksi -meinigillä halusin palkita itseäni uusilla treenihousuilla. Olen kaiken suhteen melko nirso ja haluan rahalla laatua. Labellamafian housut ovat mielestäni törkeän kalliita, mutta tilasin ne kuitenkin. Ostopäätökseeni eivät vaikuttaneet brassimallin ylväät pakarat, vaan uteliaisuus tuotteen laatua ja toimivuutta kohtaan: kannattaako kyseisen merkin housuja enää koskaan tilata. 

Paketti noudettiin Prisman lokerikosta, blondeilin tälläkin kerralla, enkä tajunnut painaa avaa -nappia, tuijotin vain nuolen suuntaan ihmetellen koska se luukku aukeaa (ja ÄO muka 126 :D). Paketti kotiin, housut paketista ja smurffi-housut jalkaan. Housut olivat jämäkät, lahkeet ehkä hieman liian pitkät, mutta enhän ole brassimalli. Vyötärönauha oli sopivan tiukka *check*,

kyykkyyn pystyin menemään ilman vilkkuvaa puolikuuta *check*,

housut pysyivät ylhäällä, kun pompin *check*.

Vielä viimeinen tarkistus peilista, laitoin eteisen valot päälle ja.. APUA. Kangas ei ollut yhtään armollinen. Selluliittiläskipaskamuhkurat erottuivat - eivät paljoa, mutta kuitenkin. Shit! Sitten aloin maalaamaan kauhukuvia siitä, miten nuo muhkurat loistavat salin kirkkaassa valaistuksessa - varsinkin silloin kun pakaratreenissä pitää puristaa pakaroita yhteen. Silmiäkin jo särkee.  En kuitenkaan jaksanut tuotepalautuslappuja täytellä, vaan otin nämä treenihousut ns. laihdutushousuiksi, joita käytetään "sitten kun"...

Ilme kertoo kaiken: ou shit.

Pari päivää sitten oli jalkatreenin aika. Katsoin haikeana smurffi-housujani, koska olisin niin halunnut laittaa ne jalkaani tuomaan energiaa ja piristystä treeneihin, mutta nuo läskit.. Laitoin housut jalkaan ja ne tuntuivat hyvältä. Sitten tajusin, että hetkinen - mikä minua estää laittamasta niitä? Ai se, että joku muu näkee läskiperseeni + muhkurat? Ja mitä väliä sillä edes on? Senhän takia minä sitä takapuolta siellä treenaan, että ne muhkurat tasaantuisivat - eihän salille tulla kauneuskilpailuun, vaan tekemään töitä kropan eteen. Vai nauraisitko sinä ylipainoiselle ihmiselle, joka tulee salille hikoilemaan tavoitteenaan terveempi keho? Joku lapsellinen ja ilkeämielinen voisi nauraakin, mutta tämä kertoo enemmän hänen ajattelun kehittymättömyydestä kuin mistään muusta.

Miksi sitten pelkäsin muiden reaktioita? Ymmärsin, että olen tiedostamatta jatkanut itseni piilottelua, jota olen lihavuusvuosiltani asti harrastanut. Silloin en ole voinut mennä rannalle bikineissä, koska läski. Kesällä en ole voinut käyttää shortesja, koska läski. Olen pitänyt vuosia löysiä paitoja ja muita muodottomia rättejä, jotta häpeätahrani, läskimaha, ei erottuisi. Vaikka noista lihavuusvuosista olen ottanut hirmu harppauksen eteenpäin, hävettävää näyttäisi riittävän yhä - työstä ja kehityksestä huolimatta. Aivan kuin yrittäisin piilotella jokaista virhettäni samalla pyydellen anteeksi koko olemassaoloani. Nyt on siis korkea aika purkaa tämä valintojani rajoittava ajatusmalli: nyt loppuu piilottelu ja häpeily!

Minä lihavimmillani, oikealla  tällä hetkellä. Lihavuusvuosilta ei löydy kuvia, joissa olisin tiukoissa treenivaatteissa, koska en treenannut ja pukeuduin täkkeihin :D Joten kaikki vertailut ovat vähä hankalia muodot piilottavien vaatteiden vuoksi.

Siitä se ajatus sitten lähti. Siniset trikoot vedettiin päättäväisenä jalkaan ja sitten treenaamaan. Mitä tapahtui? Naurettiinko minulle? Tunsinko olevani valokeilassa ahdistuneena? Maailma ei kaatunut eikä ketään ei voinut vähempää kiinnostaa selluliittikriisini, kaikki keskittyivät vaan omaan juttuunsa. Minä sen sijaan koin yllättävää vapauden tunnetta, tuntui kuin olisin päässyt itse luomistani kahleistani irti. Nautin täysillä uusista housuistani (jotka toimivat treeneissä todella hyvin, hengittivät eikä hikilänttejä tullut). Treeneistä tuli parhaammat treenit ikinä!

Vasemalla: tässä ja nyt, treenin jälkeisellä irvistyksellä. Oikealla: minä spagettikäsi- ja mahahyytelöaikana :D

Hyvän itsetunnon (ja tyytyväisyyden) salaisuutena on hyväksyä itsensä sellaisena kuin sillä hetkenä on. Tämä ei tarkoita sitä, ettei kuntotavoitteita voisi asettaa, vaan sitä, että on ylpeästi oma itsensä tässä ja nyt. On tärkeää myös muistaa, ettei työnalla olevaa kroppaa tule väheksyä tai piilotella - muutos vaatii aikansa. Minulla on vielä paljon työtä edessä kroppani suhteen, mutta olen minä helkkari soikoon tehnyt paljon jo työtä tämän eteen, ja minulla on täysi oikeus olla ylpeä saavutuksestani. Minä käytän vaikka kaikki läskit paljastavaa vaatetusta, jos tahdon. Tavoitekuntoon on vielä matkaa, mutta sillä välin antaa sen selluliitin hyllyä - vapaasti ja ylpeästi!

Ihanaa viikonloppua!
// Jenna

Ps. tein myös yhden toisen päätöksen: nyt tämä pitkä reuhka (hiukset) saavat luvan kadota! Tai siis lyhentyä :D