Ei niin överi joulu. Mutta possu olen kuitenkin.

Joulu tuli ja meni, enkä todellakaan aikonut viettää joulua fitnesselämäntapaan kuuluvalla kaavalla. Tarkoituksena oli syödä ja mässyttää joulupöydän antimia ja suklaisia herkkuja mahan täydeltä. Söin jouluruokaa, mutta se ei nyt loppujen lopuksi mennytkään niin överiksi kuin olin suunnitellut. Jouluruoka sisälsi yllätten aika paljon terveellisiä lisukkeita, enkä jaksanut syödä yhtään niin paljon suklaata tai muita herkkuja kuin aikaisempina vuosina minulla on ollut tapana. Meillä on perinteisesti ollut hirmuiset kulhot täynnä joulukarkkeja, joita me sitten ollaan mussuteltu pitkin pyhiä. Kun kulhojen pohjat ovat uhkaavasti alkaneet näkyä, on joku kaatanut kulhoihin Fazerin bokseista lisää täytettä. Ihmetyksekseni tänä vuonna ei kulhoja liioimmin tarvinut täyttää.  Myöskään juustoja, kakkuja taikka keksejä ei mennyt tuttuun tahtiin. Päinvastoin mieleni teki syödä rahkaa ja salaattia - ei siksi, että olisin kokenut morkkiksia tms. negatiivisia tunteita ruoasta, vaan varmaankin sen vuoksi, että jouluruoka oli todella tuhtia verrattuna siihen, mitä olen viimeisen puolen vuoden aikana syönyt.

Vain hullut menevät salille jouluna. Ja minä olin yksi heistä. Aikomukseni ei ollut treenata joulupäivinä, mutta ensimmäisenä joulupäivänä heräsin aamukahdeksalta pystyyn, eikä minua väsyttänyt laisinkaan. Kaikki muut nukkuivat sikeästi - jopa koiramme, jota ei tuon vertaa kiinnostanut lähteä kanssani aamulenkille (meni sängyn alle piiloon ja nukahti sinne). Koska minulla oli niin järkyttävän energinen olo, ei minulla ollut muuta vaihtoehtoa kuin tarpoa aamulla salille. Ja en muuten ollut ainut salihullu :D Siellä kävi melkeinpä kunnon kuhina. Kävin vaihtamassa radiosta NRJ:n päälle, laitoin nupit kaakkoon ja olihan se melkoisen nautinnollista tehdä treeniä musaa kuunnellen. Salille meneminen tuntui kaivatulta ja toivotulta yksinolemiselta, omalta ajalta. Omaa hengähdystaukoa olenkin kaivannut jo jonkin aikaa, sillä gradukiireiden jälkeen alkoivat joulukiireet, enkä ole ehtinyt pyhittämään aikaa itselleni. Varsinkin jouluisin teemme perheen kanssa kaikenlaista yhdessä ja joulupäivät menevät yhdessä hujauksessa (kuten tänäkin vuonna). Tämän vuoksi salitreenit olivat myös kaivattu hetki itselleni.

Olkapäätreeneissä ei ollut mitään asiaa yli 2 kilon käsipainoille :D 

Joulu ei näin ollen mennyt pelkästään makoillessa ja syöpötellessä, joten perinteisiä jouluövereitä en vetänyt. Mutta kuitenkin minusta on tullut kuulemma joulukinkku :D Isäni kauhisteli, että olen lihonnut ja vatsaani on kertynyt järkyttävästi rasvaa. Hän oli aivan varma, ettei nykyinen ruokavalio ole minulle terveellinen ja en saisi syödä niin paljon (let me tell a secret: olen syönyt aivan liian vähän). Minua on sitten nimitetty punkeroksi pitkin joulua :D Yritin epätoivoisesti selittää, että lihominen nyt kuuluu sivutuotteena tähän massavaiheeseen, sillä lihas kasvaa plussakaloreilla. Sitä paitsi rankat treenit verottavat niin paljon, että rittävä ravinnonsaanti on tärkeää. Ruokaa syön siis kuulemma liikaa, mutta kuitenkin hän tuputtaa karkkeja tms. herkkuja koko ajan. Vanhemmat <3 Selitys ei saanut hyväksyntää, mutta täytyy muistaa, että isäni kauhisteli samalla lailla silloin laihdutusprojektiani. Ymmärtänette varmaan, miksi tarvitsin omaa aikaa yksikseni. Isälleni tulee varmaan järkytyksenä, että ruokamääräni tulevat vain lisääntymään seuraavien viikkojen aikana, mutta en sitä hänelle vielä kerro ;)

Sairasteluiden ja muiden kiireiden takia olen vasta kuudennella advanced-viikolla. Tahtia hidasti myös eilinen mahatautiepisodi: en tiedä johtuiko jouluruoasta, mutta viime yö meni mahataudissa ja nytkin maha on vielä kipeänä. Muut advancedilaiset aloittavat viikkoa 9, mutta perästä tullaan! Kuulin heiltä myös iloisia uutisia treenien suhteen: sarjojen toistomäärät lyhenevät puolella! Jeee! Bailabaila! Se tietää myös sitä, että kuormien määrät kasvavat ja treenien luonne muttuu jälleen kerran. Ajattelin ottaa kuudennen viikon päätteeksi väliaikakuvia, mutta en tiedä erottuuko fläsän seasta mikään kehitys. Itsestäni tuntuu, ettei mitään kehitystä ole tullut: farkut vaan paukkuu ja vyön reikien lukumäärä kasvaa :D Muutoinkin tuntuu, ettei tavallinen arki ota käynnistyäkseen, vaan koko ajan sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Uuden vuoden jälkeen on siis aika laittaa rattaat kunnolla pyörimään.

Jouluni siis tiivistettynä: ruokaa, suklaata, pikkuisen treeniä, löhöilyä, yhdessäoloa, Rappakaljaa, Afrikan tähteä ja mantelikisan voitto! :D Lahjaksi joulupukki toi mm. pilatesrullan, vaatteita ja Sony Xperian! Nyt siis viimenkin siirryn älypuhelin- ja sovellusaikaan. :D

Ja nyt minut löytää myös instagramista nimellä gymbreezejennada. 

Käykääpä kurkkaamassa. Seuraavassa blogipostauksessa luvassa välikatsausta ja ensi vuoden suunnitelmia. Siihen asti touhujani voi käydä seurailemassa Instan puolelta. Uuden puhelimen ansiosta kuvia tulee Instagramiin varmaankin enemmäin kuin blogiin ;) 

Haluan toivottaa kaikille lukijoilleni

Hyvää Uutta Vuotta ja Onnea Vuodelle 2015!

// Jenna

Kuvassa malliesimerkki siitä, kuinka lettikään ei tässä päässä pysy kuosissa!

Jouluylläriarvonnan voittaja!

Jouluyllätyksen arvonta on suoritettu ja onnetar (isäni) arpoi voittajaksi Teijan.

Palkintona oli kuukauden lahjakortti Yoogaian liikuntapalveluun. Yoogaia on Suomessa kehitetty nettipalvelu, jonka valikoimassa on jooga-, pilates-, syvävenyttely- ja kahvakuulatunteja.

Onnea voittajalle ja kiitos kaikille osallistuneille! :)

// Jenna

Kun fitness-harrastus näyttäytyy armottomana kontrollointina

Minua on viime aikoina alkanut ahdistamaan koko fitnesstouhu. Tai oikeastaan vain sen ympärillä pyörivät ihmiset, tarkemmin ottaen ne fanaattisimmasta ääripäästä olevat lihaskasvattajat, joiden koko elämä ja sen tarkoitus pyörivät ainoastaan ruokavalio- ja treeniohjelmien ympärillä. Olen oppinut ymmärtämään niitä ihmisiä, joiden mielestä fitness-harrastajat ovat fanaattisia, itsekeskeisiä, kontrolloivia ja muita ihmisiä tuomitsevia. Olen oppinut ymmärtämään, koska olen itse saanut osani tästä fanaattisuudesta, ja olen kokenut sen huolestuttavana.

~

Minulle fitness on tällä hetkellä ollut sekä harrastus että elämäntapa. Olen saanut rakkaasta harrastuksestani voimaa sekä keinoja hallita stressiä ja terveysongemia. Syömisen suhteen olen nähnyt harrastukseni myös erittäin hyödyllisenä, sillä nykyään ravitsen kehoani syömällä ravintopitoista ruokaa - en roskaa. Tämä on näkynyt fyysisesti kehonkoostumuksen muutoksena, mutta myös henkisenä kasvuna ja vastuun ottamisena omasta elämästään. Kokonaisuutena arvioituna voin sanoa, että fitness harrastuksena ja elämäntapana on sellainen, jota lämpimästi voisin suositella kaikille. Mutta mikä on liikaa? Milloin harrastus muttuu elämää rajoittavaksi? Mihin asti harrastuksen voidaan katsoa olevan terveellä pohjalla?

Joillekin fitnessistä on tullut uskonto - tai ainakin sellainen asia, jota ei saa kyseenalaistaa, vaan annettuja ohjeita on noudatettava mukisematta. Ja kun orjallisen noudattamisen sijaan käytät omaa harkintaa, sinä joko a) repsahdat tai lipsut b) olet selkärangaton c) heikko d) kykenemätön sitoutumaan projektiin e) et oikeasti halua saavuttaa tavoitettasi. Erässä keskutelussa tiedusteltiin, että herkutteleeko kukaan ruokavalion ulkopuolisilla tuotteilla. MINÄ! - huusin heti ensimmäisenä. Vastareaktio oli lähes tulkoon järkyttävä. Kommentoinnilla oli hyvin tuomitseva sävy. Monet totesivat olevansa AIDOSTI sitoutuneita projektiin, eivätkä missään tapauksessa aio LIPSUA ruokavaliosta. Toisin sanoen kerran pari viikossa tapahtuva suklaan mussuttaminen nähtiin heti selkärangattomana lipsumisena. Samoin, kun tiedusteltiin, onko kenelläkään mielitekoja, tuli topakka vastaus: EI. No, minulla kyllä on melkein joka päivä. Fitness-harrastus vaikuttaa myös ravintoloiden työntekijöiden arkeen: parisuhteen vuosipäivän kunniaksi olisi pitänyt vielä pyytää keittiötä tekemään annoksesta "fitness-versio"... ... ... .

Treenit tulisi tehdä aina sata lasissa ja kaikkensa tulisi antaa lähinnä AINA. Yksi mielenkiintoinen purkaus oli tuskastuminen siihen, että työvuorot sekoittavat ja haittaavat treenirytmiä. Asiasta jopa podettiin huonoa omatuntoa, kun salille ei nyt olla päästy. Miksi töitä on pakko tehdä fitneksen kustannuksella? Yritin rauhoitella, että myös meillä kaikilla muilla on opiskelua/ töitä/ muita velvollisuuksia, jotka meidän tulee hoitaa: maailma ei pyöri meidän ympärillämme. Minulla jäi treenit tekemättä viikon ajaksi, koska muuten en olisi saanut gradua ajoissa painoon. Vastaukseni oli huono eikä se murhetijaa lohduttanut, koska se oma selkärangattomuus ärsytti. Lisäksi yhdellä foorumilla on tunnettu riittämättömyyden tunnetta oman kodinhoidon ja harrastuksen välillä. Koti näyttää kuulemma kaatopaikalta, mutta kun siellä salillakin pitäisi heilua. Salitreeneistäkään ei tahdo tulla mitään, kun kodin sekamelska vaivaa. Mutta treenit on tehtävä. Sata lasissa. Sairastumisesta johtuva palautuminenkaan ei tuntunut olevan hyväksyttävää syy ottaa välillä iisimmin. Minusta tuntuu, että tietyt henkilöt vaativat itseltään 100 %:sta suoritusta niin treeneissä kuin muissakin arjen asioissa. Ja tämä vaatimus kohdistuu myös muihinkin ihmisiin.

~

Fitnessin parissa toimivien ääripäiden tuhoava voima kohdistuu myös viiteryhmän ulkopuolellekin. Ehkä laiskimpana vätysryhmänä nähdään lihavat. On kuintenkin erittäin kohtuutonta esimerkiksi sanoa, että lihavuus ja huonot elintavat johtuvat puhtaasti ihmisten laiskuudesta ja selkärangattomuudesta. Toki laiskuudella ja ihmisten välipitämättömyydellä voidaan varmasti selittää leijonanosan tapauksista, mutta usein unohdetaan kokonaan, että lihomisen syyt voivat olla paljon monimutkaisemmassa ilmiössä. Ihmiset eivät toimi tyhjiössä samoista lähtökohdista käsin, vaan jokaisella on niin erilaiset avaimet elämässään. Huonojen elintapojen taustalta voi löytyä työttömyyttä, vähävaraisuutta tai pienituloisuutta, jolloin terveellistä ruokaa tai liikuntapalveluja ei ole mahdollista ostaa. Kysymys voi olla myös lapsena vanhemmiltaan opituista tavoista ja tiedon puutteesta. Taustalta voi löytyä masennusta ja huonoa itsetuntoa, jonka takia päätöstä elämän suunnan muuttamisesta ei kyetä tekemään: tähän ei ole joko voimia tai itseensä ei pysty uskoa. Aina ei ole kysymys laiskuudesta ja saamattomuudesta.

Välillä tuntuu, että fanaattisemmalla aineksella olisi hirmuinen tarve pystyä kontrolloimaan ihan jokaista elämän osa-aluetta: itseä, kehoa, lapsia, puolisoa, työtä, ruokaa, ravintoloiden ruokaa. työkavereita jne. Minkälaisessa henkisessä tilassa on sellainen ihminen, joka tuntee jatkuvaa tarvetta kontrolloida kaikkea mitä ympärillä tapahtuu? Mitä se kertoo ihmisestä, jos kaikki se, mihin ei voi itse vaikuttaa, koetaan harrastusta haittaavana? Tämän ääriryhmän kohdalla elämäntapaan liittyvät vaatimukset ja paineet kohdistuvat henkilöön itseensä, mutta myös ympärillä oleviin ihmisiin. Mistä ihmeestä tämmöinen armottomuus niin itseään kuin toisiaan kohtaan kumpuaa? Kuvatunlainen fanaattinen suhtautuminen fitnekseen voi olla hyvin tuhoavaa. En yhtään ihmettele, jos äärimmäisyyksiin vietynä fitnessharrastus aiheuttaisi loppuunpalamista ja parisuhdeongelmia. Tällainen armoton suhtautuminen myös karkottaa potentiaalisia harrastelijoita pois lajin parista sekä antaa negatiivista kuvaa harrastukselle.

~

Elämässä on muutakin kuin fitness tai täydellisen kehon metsästys. Ensinnäkin harrastusta tärkeämpää ovat minulle läheiset ihmiset, kuten perhe ja ystävät. Toiseksi harrastuksen ohi kiilaa työhön ja kolutukseen liittyvät asiat ihan sen yksinkertaisen syyn vuoksi, että kuntosalilla treenaaminen ja bloggaaminen eivät elätä minua eikä perhettäni. Minusta omaan ammatinalaan liittyvät kysymykset ovat lisäksi erittäin mielenkiintoisia, koska ne liittyvät niin läheisesti yhteiskunnan toimintaan ja ihmisten hyvinvointiin. Koen, että koulutustani vastaavissa työtehtävissä pystyisin toimimaan ihmisten hyväksi, ja minulla olisi paljon annettavaa juridiikan alalla: haluaisin omalta osaltani vaikuttaa siihen, että juridiikka olisi myös asiakaslähtöistä ja inhimillistä - ihmistä kunnioittavaa toimintaa. Tässä oli muutama syy siihen, miksi fitness ei todellakaan ole kaikista tärkein asia elämässäni.

Milloin fitness-harratus menee sitten sen verran yli, että se muuttuu armottomaksi kontrolloinniksi?Viimeistään silloin, kun fitness ei enää harrastuksena palvele muita elämän osa-alueita, vaan siitä tulee elämän itseisarvo. Silloin, kun kaikkea elämässä tapahtuvaa peilataan sitä vasten, kuinka hyvin pystyy toteuttamaan ravinto- ja treenisuunnitelmaa. Silloin, kun kaikki ajatukset pyörivät vain lihasten kasvattamisessa, ja ympärillä olevia ihmisiä pyritään muokkaamaan omaan ajatusmaailmaan sopiviksi: jos joku ei noudata kyseistä ehdottoman oikeaa elämäntapaa, on hän vähintäänkin huono ihminen.

~

Oletko törmännyt fitness-fanaatikkoon? Minä olen ja enkä halua itse sellaiseksi tulla. Koin kyseisen kohtaamisen erittäin ahdistavana ja minusta tuntui, että en ole ko. henkilön mielestä oikea fitnessharrastaja, kun suhtaudun asiaan näin välinpitämättömästi. Teen kaiken väärin, hutiloiden, ohjeiden vastaisesti. En anna parastani. Vaikka itse olen tyytyväinen omaan kehitykseeni. Siitä huolimatta, että fitness harrastuksena on minulle tärkeä, haluan nauttia joskus kahvilareissusta ilman itsensä rankaisemista, syön jouluna laatikoita, kinkkua ja suklaata ja nautisekelen elämästä muutoinkin. Jos salille meno ärsyttää ihan järkyttävästi, niin en mene. Aina ei tarvitse olla täydellinen eikä kaikkea tarvitse kontrolloida. Ja nyt tiedän millaisen valmentajan haluaisin itselleni: sellaisen, joka ymmärtää, että fitness sovitetaan muun elämän kanssa yhteen, eikä siten, että kaikki muu elämässä tapahtuva sovitetaan harrastukseen sopivaksi. Vasta siinä vaiheessa, kun kysymys on kisavalmennuksesta, fitness voi saada suuremman merkityksen elämässäni. Mutta ei ennen sitä.

Tsemppiä ja voimia joulukiireisiin - ja muistakaa: joulun ei tarvitse olla täydellinen - se tulee strssaamattakin! :)

// Jenna

PS. käykää osallistumassa arvontaan TÄÄLLÄ!

Arvonta tämän riemun kunniaksi!

Nyt se on vihdoin ohi!!!!

Sain hankittua itselleni maailman parhaimman joululahjan: gradun painosta. Ja samalla se on syy sille, miksi blogissa on ollut hiljaiset ajat. Ensiksi sairastelun myötä treeneihin tuli totaalinen paussi. Sen jälkeen tajusin, että joulupyhien vuoksi tarkastajien tarkastusajasta katoaa kaksi kokonaista viikkoa, minkä vuoksi loppiaisen jälkeinen painatus ei olisi mahdollista. Ja mitä tästä kaikesta seurasi? Järkyttävä stressi, kiire ja kaiken muun maallisen elämän hylkääminen! Todellisuus iski vasten kasvoja kuin lätkä kärpästä viime viikon keskiviikkona. Ja arvatkaas missä vaiheessa gradu oli silloin? VAIHEESSA. Jouduin kirjoittamaan kokonaisia lukuja valmiiksi + kaikki miljoona sivua johtopäätöksiä. Tuon kamalan viikon aikana graduni sivumäärä kasvoi 30:llä... Näpyttelin koneen ääressä joka päivä 8 - 10 tuntia suorittaen vain pakolliset elintoimintojen ylläpitämiseksi vaadittavat toimet. Aikaa ei ole ollut millekään muulle, ei edes treenaamiselle. Niin sitä vain joutui viettämään lauantai-iltaa erittäin railakkaissa bilemainingeissa: gradua 23.30 asti sorvaten.

Keskiviikkoaamu oli viimeinen päivä painoon toimittamiselle. Tuntia ennen määräaikaa tein vielä viimeisiä korjauksia graduun, taistelin erinäisten tietokoneongelmien kanssa (explorer-pohjaiset sähköpostit ja silverlight plug-in:t pitäisi kieltää lailla), soitin pari paniikkipuhelua painoon ja terrorisoin vielä ohjaajaa. Klo 11:35 koko tekele lähti painoon. HUH! Kyllä tässä sai vetää itsensä niin äärirajoille. Tajusin muuten eilen, että minulle tuli ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon nälkä. Olen elellyt via dolorosa-vaiheen miinuskaloreilla, mutta vasta painoon lähtemisen jälkeen minun on alkanut tehdä mieli myös syödä. Aika hurjaa.

Mutta tässä se murheenkryyni nyt on - hienoissa kansissa! 

Sitten huomasin tänään, että olen stressiholisti. Painoon lähettämisen jälkeen olo oli helpottunut, mutta ei muuta. Illemmalla vähän jo hymyilytty, mutta samalla kertasin jo mielessäni mitä kaikkea olisin voinut vielä tehdä paremmin. Illalla vuorostaan murehdin mitä graduani lukevat ajattelisivat siitä. Muuta ajateltavaa saadakseni menin tekemään varovaisesti ensimmäistä treeniä sitten sairastumiseni. Vuorossa olivat selkä-takareisitreenit. Ajattelin tehdä varovasti, niin varovasti, että treenin jälkeen tuli todella huono oksetusolo. Varmaankin kertynyt stressi lähti purkautumaan, mitä tapahtuu vieläkin: olo on ihmeen väsynyt... Ja sitten tein sen kardinaalivirheen, jota ei todellakaan kannata tehdä, kun on saanut gradunsa painosta: menin lukemaan sitä, ja eiköhän perhana sieltä osu heti kirjoitusvirhe silmään. Ja siitähän vasta stressi syntyi: mitähän muuta sieltä löytyy. Ai, miksi? Perfektionismi.

Niin, olen stressiholisti. Vaikka pääasia oli saada G painoon ja sinne se meni, aina keksin uuden syyn stressata. Tämän tajuttani tajusin, että sehän oli viimeinen tutkintooni kuuluva opintosuoritus! Hyvänen aika! Iso duuni on nyt takanapäin, ja G on niin hyvä kuin näillä resursseilla ja aikataululla pystyin tekemään. Sitä olisi aivan varmasti pystynyt viimeistelemään ja parantelemaan maailman tappiin asti, mutta nyt sille oli tehtävä loppu. Nyt on aika siirtyä seuraaviin projekteihin. Jos joku jaksaa nillittää kirjoitus- yms. virheistä, nauttikoon vaikka siitä, ettei se ole hänen gradunsa. Se on nyt tehty ja piste. Miksi ihmeessä jatkan itseni rankaisemista jostain pikkuseikasta?

Vasta nyt torstai-iltana olen alkanut antaa itselleni luvan nauttia valmiista työstä. Olen hipelöinyt viininpunaista luomustani herkeämättä. Alan myös pikkuhiljaa olemaan ylpeä itsestäni: minä tein sen! Vihdoinkin pääsen eteenpäin elämässäni ja voin alkaa etsimään töitä! Nyt stressi on vaihtumassa innostukseen, sillä niin paljon uutta on luvassa. Jännää! Ajatella, olen maturiteettia vaille valmis maisteri. Jee! :D Varmasti kaikki läheiseni ovat myös onnellisia ja helpottuneita: gradustressi ja -kitinä ovat ohi, ja minua on varmasti paljon helpompi kestää :D

Koska blogini on kerännyt ihan kivasti katseluita ja alan saavuttamaan gradun jälkeistä euforiaa, päätin laittaa hyvän kiertämään. Joten suoritan blogissani ensimmäisen arvonnan. Lahjoitan arpomalla yhdelle onnekkaalle liikunnallisen yllätysjoululahjan! Kysymys on liikuntaan liittyvästä palvelusta, jota voit käyttää missä ikinä sinulla on nettiyhteys ja nettipääte. Kotioloissa liikkuminen on oiva vaihtoehto yliruuhkaisille kuntosaleille, sillä kaikki tapaavat luvata uutena vuotena aloittavansa jos jonkinlaista kuntokuuria! Mikäli myös pimeys ja räntäsää ahdistavat, on tämä mainio keino saada kehoaan töihin. Kroppa vahvistuu ja notkistuu. Joten osallistukaapa! Ja mikäli palkinnolle ei ole käyttöä, sen voi lahjoittaa eteenpäin. :)

Niin. Tämä EI ole yhteistyöpostaus! ;)

~Arvonnan säännöt~

1. Arvontaan osallistutaan kirjoittamalla etunimi/nimimerkki ja sähköpostiosoite tämän kirjoituksen kommenttikenttään. Sähköpostia tarvitaan palkinnon toimittamiseksi.

2. Arvonta suoritetaan tiistaina 23.12.14 klo 18:00, joten osallistumisen tulee tapahtua ennen tätä ajankohtaa.

3. Taho, josta palkinto on hankittu, ei ole vastuussa arvonnan järjestämisestä.

4. Arvonnan järjestäjä (=minä) ei ole vastuussa palkinnon toimivuudesta tai palvelun käyttäjälleen mahdollisesti aiheuttamista terveydellisistä vaikutuksista. Käyttäjä vastaa itse palvelun turvallisesta käyttämisestä. Käyttäjä vastaa myös siitä, että palvelua käytetään palveluntarjoajan käyttöehtojen mukaisesti.
5. Arvonnan voittajasta ilmoitetaan 23.12.14 klo 18 jälkeen.

Mukavaa joulunodotusta!

// Jenna, kohta master of law tai jotain sinnepäin :D

Kropalta tuli irtisanomisilmoitus.

Tulipas jälleen erääseenkin iloon loppu. Nimittäin olen koko syksyn juhlistanut mielessäni sitä, että olen onnistunut huijaamaan flunssaa, enkä ole sairastanut ollenkaan puolen vuoden aikana. Vaikka olen pyörinyt pahimmassa mahdollisessa tautipesässä eli yliopistolla, jossa sylki vaihtuu tahtomattaan ympäriinsä pärskivien opiskelijoiden vuoksi, olen tähän asti ollut totaalisen bulletproof sairastelun suhteen. Jotenkin sitä on ajatellut, kun treenit luistavat, painot kasvaa ja ruoka on monipuolista sitä jotenkin muuttuu vastustuskykyiseksi kaikille maailman taudeille. Mutta ollaanpa hetki rehellisiä: kroppa on temppuillut erinäisillä tavoilla tässä parin viikon aikana. Ehkä se on jo jonkun aikaa ilmoitellut, että nyt on aika hidastaa tahtia.

Treenit ovat olleet tosi rankkoja. Ensimmäisten viikkojen aikana huomasin, kuinka treenit kuormittivat kehoa ihan eri tavalla kuin Fastin Muscle Challenge. Advancedin treenit ovat myös aikamoinen rasite myös hermostolle ja samalle koko naiselle. Kahden ensimmäisen viikon aikana oli totaalisen loppu, niin väsynyt, ettei voimia tahtonut riittää edes ajatustyölle. Iltaisin kaaduin sänkyyn nukahtaen kesken lauseen (juttu jäi kuulemma jännittävään kohtaan, kun kuorsaus & tuhina alkoivat). Sittemmin keho alkoi tottumaan rankempiin treenimetodeihin ja reippaasti pidempään treenien ajalliseen kestoon. Aluksi oli vaikea tottua myös viisijakoiseen saliohjelmaan, koska viikosta katosi yksi lepopäivä. Tunsin suuria hankaluuksia sovittaa viittä treeniä kalenteriviikon sisään, mutta onneksi myös tähän tottuu. Kun treenit eivät tuntuneet enää ylivoimaisilta, niin sittenhän minä tietenkin innostuin kahta kauhemmin: laitetaanpa tuntumaan raskailta! Joten sarjapainoja ollaan myös lisäilty tappavaan tahtiin, koska eihän se ole treeni eikä mikään, jos sinne ei kuole! Muutoinkin joka suunnasta toitotetaan, että treenit on tehtävä sata lasissa ja kaikki on annettava. Ja minähän annoin.

Ensimmäisenä treeneistä irtisanoutuva oli vasen etureiteni. Viikossa on ollut kaksi treenipäivää jaloille, joten jaloilla on sitä duunia myöskin tehty. Koska treenit rakentuvat volyymisarjoille, liikeiden toistomäärät ovat huitelehtineet sadan toiston paikkeilla. Jokainen liike toisto tehtään yksi kerrallaan, failureen asti. Toisin sanoen olen pyrkinyt tietoisesti tulemaan pois mukavuusalueelta ja tekemään jokaikisen toiston tunteella ja taidolla. Sitten kun yhenä kertana oli vuorossa 240 askelkyykkyä, reidet kieltäytyivät yhteistyöstä. En päässyt lähellekään askelkyykkyasentoa, kun reiteen teki niin pahasti kipeää, että liikkeen tekeminen loppui siihen paikkaan. Tunne reidessä vastasi sitä kuin lihas olisi revähtämäisillään. Alkoi lievästi sanottuna tympäsemään, koska haluan tehdä kaikki aina kunnolla. Ja antaa kaikkeni. Kerrotunlainen reaktio lihaksessa on kuulemma ihan normaalia tämän tasoisissa treeneissä. Kysymyksessä on kuulemma lihaksen oma puolutusekanismi, jolla ehkäistään revähdykset ja pahemmat vauriot. Kiitos vaan etureidelleni, itse en olisi välttämättä tajunnut hellittää ajoissa.

Kulunut syksy on ollut myös muutoinkin kuin vain fyysisesti rankka. Tuo graduprojekti on ollut toki palkitsevaa, mutta henkisesti erittäin kuormittavaa, sillä siihen on koko syksyn aikana liittyneet paineet mahdollisimman nopeasta valmistumisesta. Miksi? Sen vuoksi, että minulla ei ole enää muutamaan kuukauteen lainkaan ollut tuloja, vaan olen kituuttanut säästöilläni. Ja koska minäkään en elä pyhällä hengellä, on pakko valmistua. Tämä yhtälö on johtanut siihen, että parasta mahdollista gradua on tehty mahdollisimman tehokkaalla ja nopealla työllä. Aivoja on kuormitettu ja rasitus alkaa tuntua. Voi, että olisi aivan ihanaa, jos tutkimustyötä saisi tehdä palkkaa vastaan. Kun graduyhtälöstä otetaan pois sanat kiire ja rahattomuus, olisi kirjoitustyö mitä positiivisin asia elämässäni. Tulohuolien lisäksi jatkuva kokopäiväinen graduni rasittaa myös kroppaani: niskat ovat koko ajan tukossa ja hartian hermopinne johtaa yhdessä stressin kanssa migreeniin. Treenaaminen on oiva keino helpottaa hartiakipuja ja stressiä, mutta yllä kerrotun tavoin se kuormittaa kehoa muutoin.

Päätin tehdä neljakoista treeniä, jotta keventäisin kuormitusta edes jostakin suunnasta. Lauantaina olo oli jalkatreeneissä erityisen heikko. Liikkeet eivät menneet niin sanotusti lihakselle, vaan tuntuivat pelkästään raskailta. Jouduin tekemään treenit paljon kevyimmillä kuormilla kuin viikko sitten. Illalla alkoi kurkkukipu, sunnuntaina nousi kuume. Ja sitten se flunssa iski. Kolmen päivän ajan olen ollut lievässä kuumeessa ja kauhessa räkätaudissa. Astmaan yhdistettynä flunssa tarkoittaa sitä, että salille ole reiluun viikkoon asiaa, koska happi ei yksinkertaisesti kulje kunnolla. Ensimmäinen ajatus sairastumisesta on tietenkin ärsytys siitä, että treeneihin tulee taukoa ja olo on kurja. Mutta nyt olen oikeastaan aika tyytyväinen, että pakollista lomaa tulee pidettyä. Ehkäpä tämä oli viesti keholta, että se tarvitsee lepoa ja taukoa, joten näin ollen se irtisanoi itsensä tästä kaikesta härdellistä, jota minulla on ollut. Tai oikeammin: lomautti itsensä. Gradustressi ei katoa minnekään, koska aikataulu on nyt tiukempaa tiukempi, mutta nyt kehon kohdalla keskityn vain lepäämiseen ja kehon rauhalliseen palautumiseen. Sen olen keholleni velkaa.

Tästä siirryinkin miettimään, että milloin minulla on viimeksi ollut missään asiassa kevyempi viikko? Varsinkin mitä tulee treeneihin, käsite kevyempi treeniviikko on täysin tuntematon.  Mutta miksi ihmeessä aina pitää treenata verenmaku suussa, eikö koskaan ole mahdollisuutta hellittää hieman ja nauttia vain tekemisestä? Onko minusta tullut suorittaja? Ei ainakaan tietoisesti, sillä nautin asioihin panostamisesta ja tekemisestä. Matka on monesti ollut minulle se suurin nautinto, vaikka päämäärästä nautinkin. Olen aina halunnut mutustella ja fiilistellä tekemisiäni, joten päätön suorittaminen ei todellakaan ole minun tapaistani. Liekö aina vallitseva KIIRE vienyt sitten mennessään..

Nyt olen todella iloinen, että minulle tuli flunssa ja jouduin hetkeksi pysähtymään ja miettimään. Kaikkeen ei tarvitse ehtiä, kaikkeen ei tarvitse taipua ja joskus on hyvä sanoa myös ei. Varsinkin itselle. On täysin sallittua ottaa joskus kevyemmin - myös treeneissä ja niin aion tehdä.  Nyt teen viimeisen loppurutistuksen graduni kanssa - ja palaan tänne blogin ääreen heti, kun se on kansissa. Advancedin viikko nro 5 jatkuu sitten, kun on sen aika ja kroppa kestää taas rääkkiä. Ja jouluna en todellakaan tee mitään, minkä kokisin raskaaksi ja stressaavaksi. Rapsutan ja lellin omaa Corgikettua :D

Voimia ja jaksamista kaikille, älkää stressatko joulusta!
// J

Edistymättömyyttä vai kärsimättömyyttä?

Nyt vuorossa niitä kauan luvattuja treenikuulumisia! Neljä viikkoa Advancedia takana ja mitä ollaan saatu aikaan? Ei yhtikäs mitään. Kaikki muut ryhmäläiset kehuvat pattejaan ja voivottelevat makkaroitaan. Minä vain voitottelen niitä jälkimmäisiä. Tai sellainen tunne minulla on :D En tiedä mikä ihmeen alemmuuskompleksi minuun on iskenyt, mutta itse en ole havainnut mitään muuta kehitystä kuin laardivaraston eheytymistä. Nöyy.. Voimankehittymistäkään en ole voinut seurata, koska treenit ja sarjojen laadut vaihtelevat joka toinen viikko. Jos kahdella ensimmäisellä viikolla prässäsin 170 kilolla, muutaman sadan pikku kommervenkin jälkeen tuosta määrästä tiputetaan auttamatta 20 % matkasta.

Kaikki ryhmäläiset (kaikki = 1/8) postaa ryhmään hienoja kehityskuviaan. Yhdelläkin oli sellaiset etureidet, joista minä vain voin haaveilla, ja sitten niiden omistaja toteaa, että voi kuinka rimpulat nämä nytten ovat. Arhg! Innokkaimmat tiedustelivat, että ovatko muut ryhmäläiset havainneet mitään muutosta. Minä pienessä ärsyyntymisen puuskassa totesin, että minusta on tullut tankki. Maa vain tärisee, kun vyöryn eteenpäin :D  Kun tätä kuvaa katsoo, niin on mulla ainakin takamus isoontunut, ties mikä Lapin Kim Kardashian mustakin vielä tulee. Tosin köyhempi versio :P Ohessa treenikuvia kolmannelta viikolta.

Valmistautumista 120 toistoon... Ja kuten kuvasta voi päätellä, treenijuoma on tullut nyt osaksi jokaipäiväistä elämääni. Huomaa myös loistava treenikassini. Moni varmaan ajattelee, että kauhee bimbo, kun käsiveskan kanssa salilla riehuu :D

Kyllä meinaa nimittäin syödä motivaatiota, kun treenaan kuin hullu, syön suunnitelmien mukaisesti, mutta missään ei kasva mitään muuta kuin läskiä! Sellainen tunne minulla on tällä hetkellä. Ihan sama olisi sitten heittäytyä sinne sohvalle makaamaan ja syödä kaikkea kivaa, kun lopputulos on kuitenkin ihan sama. Tai no melkein. Painokin huitelehti kolmannella viikolla (ihan kuin olisin raskaana ;D) jo 75 kilossa! Olen nyt treenannut viisijakoisella saliohjelmalla rankkoja treenejä läpi, joissa tehdään satoja toistoja eri liikkeitä melkoisilla painoilla. Ja kun toistoja on sadoittain, myös ohjelmien läpivieminen ja treenit saattavat kestää melkein kaksikin tuntia. Samalla treenit menevät myös aerobisesta (ainakin minusta), koska sykkeet ovat koholla koko treenin aikana, hiki puskee väksinkin läpi ja kauhea huohotus koko ajan päällä. Onneksi minulla on treenatessa aina musat täysillä, joten en "saa" mahdollisuutta kuulla, kuinka kamalalta kuulostan! Onnea vaan kanssatreenaajat! ;) 

Askelkyykkyjä tuli tehtyä sellaiset 240 kappaletta :D

Ymmärrän täysin niitä, jotka massankasvatusvaiheessa saavat sydämentykytyksiä painon ja rasvamäärän kertymisestä. Varsinkin, jos taustalla on ollut rankka laihdutusrupeama, voi painonnousu ja läskin homecoming ahdistaa. Motivaatiota on viime aikoina syönyt myös se, että uusien liikkeiden kanssa tekniikka ei aina millään tahdo asettua ja koko touhu on yhtä hakemista. Treeniohjelmat vaihtuvat kahden viikon välein, jolloin liikkeiden järjestys, volyymi ja jopa liikkeet ovat vaihdelleet. Toisaalta muutokset treeniohjelmiin ovat piristäviä eikä kyllästymistä ehdi tulla. Mutta toisaalta muutokset voivat olla haastavia, koska juuri kun olet oppinut tekemään jokun liikkeen oikealla tekniikalla, se katoaa ohjelmasta. Lisäksi minulle teknillisesti haastavien liikkeiden kohdalla volyymisarjat ovat toimineet hyvin ja olen saanut työn tehtyä oikealle lihakselle. Ja sitten kun liikkeen volyymi muutetaan luhyeksi sarjaksi, ollaan taas lähtökuopassa hermotuksien sun muiden kanssa. Alla tehdään iloisella ja positiivisella asenteella hauiskääntöä vinopenkiltä, väärällä suoritustekniikalla!

Rehellisesti sanottuna on välillä tehnyt mieli heittää pyyhe kehään, mutta enhän minä sellaista koskaan tee. En ole luovuttajatyyppiä ja kukapa nyt haluaisi olla. Nyt kun on ollut tällainen ns. hankala masisvaihe, olen alkanut jälleen miettiä, että onko se vain pääkopan sisäistä hankaluutta, vai junnaako oikeasti kehittyminen paikallaan? Olen tehnyt 90 %:sesti (suklaa on se 10 % :P) kaiken ohjeiden mukaan, joten kyllä tulosta pitäisi tulla. Treeneissä en koskaan päästä itseäni helpolla. Ehkäpä todellakin kysymys on enemmän kärsimättömyydestä kuin kehittymättömyydestä, sillä eihän nyt neljässä viikossa mitään taikoja kropalle tehdä, jos kerta realistinen lihaskasvu naiselle on jotain 0,5 kg/kuukausi. Kuitenkin tätä valmennusta on vielä kaksi kuukautta jäljellä. Tässä selästä kuva neljännen viikon jälkeen, ja kyllä siellä nyt jotain on tapahtunut:

Luulen tai oikeammin tiedän, että olen tiedostamattani sortunut jonkinlaiseen "minulle kaikki heti nyt" - ajattelukaavaan. Pahimman masennusfiiliksen jälkeen selvisi myös, miksi fiilis oli ollut niin alakuloinen ja kroppa niin turvonnut: superdemdemit. :D Se selittääkin jo suurimman osan. Olen tässä myös oppinut, että lihaskavatusprojekti on ennenkaikkea mielenhallintaprojekti: vaikka kuinka tuntuisi siltä, ettei kehitystä tule, kyllä sitä varmasti tulee - ennemmin tai myöhemmin. Samalla tässä mitataan mielenlujuutta, sillä kanttia tämä touhu vaatii. Tämä on vaatinut niin itsekuria kuin tunteidenhallintaa syödä ruokavalion mukaan ja raahata itsensä salille vaikka kello olisi jo kuinka paljon. Mielenhallinta on erityisen koetuksella silloin, kun kehitystä ei tapahdu tai jos kehitys ottaa oman mielikuvituksen tasolla askeleen taaksepäin.  Työtä ja tahdonvoimaa tämä touhu vaatii, mutta mikä saavutus se sellainen olisi, jonka eteen ei tarvitsisi tehdä työtä? 

Kävin katsomassa itselleni hieman edullisempaa opiskelijakämppää ;)

Joten päätän antaa itselle ja keholle aikaa ennen kuin tuomitsen oman kehityksen. Taidan laittaa negatiivitset ajatukseni kehittymättömyydestä puhtaan kärsimättömyyteni piikkiin. Kärsimättömyys on aina ollut minulle sellainen pieni pahe: kaikki pitää olla heti valmista, eikä hetken päästä. Eilen uskaltauduin puntarille ja vaaka näytti lukemia 72,8 kg, eli pari kiloa ollaan tultu viikossa alas painossa! :O En yhtään tiedä, onko tämä hyvä vai huono uutinen tai pitääkö minun tehdä lisäyksiä hiilareihin? Mutta tästä voi päätellä, että tilanne elää koko ajan. On tämä niin dramaattista! :D

Gradun puolella tämä viikko on todella kiireistä. Sivuja on jo kohta 90 ja teen kaikkeni, että saisin sen ennen joulua painoon. Vaikka se on todella keskeneräinen, olen jo nyt erittäin tyytyväinen siihen, sillä se on oikeasti tieteellistä tekstiä, jossa on oikeasti merkittävä tutkimustulos. Ja vaikka itse tämän nyt sanonkin, minusta tämä on todella hyvätasoinen gradu. Kielenhuollon kanssa pitää keksiä jotain, mutta muutoin erittäin tyytyväinen olen. Tämä itsekehu minulle nyt sallittakoon. Isänikin on niin innoissaan siitä, että toivoi joululahjaksi on kovakantisen version :D Ja jos joku haluaa antaa lahjaksi mielenräjäyttävän kirjan, jonka parissa varmasti nukahtaa muutamassa minuutissa, voin toimittaa halukkaalle kopion omasta oikeusanalyyttisesta gradustani :D

Nyt ruotsalaisen kirjallisuuden pariin!

Mukavaa talvista viikkoa kaikille ja muistakaa, että vastoinkäymisistä huolimatta periksi ei anneta! :)

// J

Lahjaideoita kuntosaliliikkujalle & sellaiseksi aikovalle

Jingle bells jingle bells.. Joululaulut raikaavat jo radiossa ja kauhukseni huomasin, että jouluun on vajaa kuukausi aikaa! Joulu on kauhuaikaa siksi, koska se on vuoden hektisintä ja aktiivisinta aikaa minulle: siivoomista, kokkaamista, ostamista, kyläilemistä, matkustelemista, soittelemista jne. Toiseksi joulu on juuri sitä aikaa, kun näin sensuroiden sanottuna ketuttaisi olla dieetillä. Mutta enpä ole (mwahhaa!), koska massakausi kestää iloisesti helmikuulle asti. JES! Joten voin syödä joulupöydän antimia, mutta en surutta, sillä joku tolkku siinä pitää olla. Toisaalta nautin ihan suuresti jouluun liittyvästä puuhastelusta (=syömisestä), mutta toisaalta se on myös hieman stressaavaakin joskus.

Koska joulu on antamisen aikaa, mikäs on sen ihanampaa kuin osoittaa arvostusta perhettään ja ystäviään kohtaan. Yksi keino muistaa itselle tärkeitä henkilöitä on tietenkin lahjojen antaminen (tämä viesti erityisesti siskolleni ;) :P). Ja koska blogi on ennenkaikkea kypsymättömän ikuisesti nuorelta itsensä tuntevan naisen treeniblogi, päätin esittää muutaman lahjaidean, jonka voi antaa niin aktiiviselle saliliikkujalle kuin vasta kuntoilua harkitsevalle.

1. Uudet ja laadukkaat treenivaatteet piristävät niin paatunutta kuntosaliurheilijaa kuin myös motivaatiota etsivää salialoittelijaa. Kun mieli on synkkä eikä sohvalta nouseminen innosta, värikkäät (etenkin kalliit, koska niitä on hintansa takia pakko käyttää) treenivaatteet suorastaan pakottavat karistamaan passiivisuuden sohvalle ja menemään salille. Jotta lahjansaajan mieltymykset myös toteutuisivat, paras keino lahjan toteuttamiselle on luonnollisesti lahjakortti alan kauppaan. Kuvassa Labellamafian Elastic Band United State Legging.

2. Koska rapatessa roiskuu ja treenatessa hiki lentää, salikävijä asustaa tiuhaan myös kylppärin puolella. Mikäs on sen ihanempaa arkipäivän hemmottelua kuin kääriytyminen laadukkaaseen pyyhkeeseen. Niitä ei voi koskaan olla liikaa ja ne toimivat kylppärissä myös mainioina sistuselementteinä. Kuvassa Marimekon unikko-kylpypyyhe.

3. Foam Roller. Tuo köyhän miehen hieroja. Tämä tuote on jokaisen salkävijän must-hankinta, koska sillä saa itse kätevästi lihasjumeja avattua. Hierontarulla toimii kireiden ja paksuuntuneiden lihaskalvojen jännityksen laukaisijana. Hierontarullat palauttavat käytön jälkeen pehmytkudosten ja lihaskalvojen ehyden ja pituuden, jolloin lihasta on helponmpi venyyttää ja käsitellä. Rullaa voidaan siis käyttää lihasten syvähuoltoon treenin jälkeen, ennen treeniä ja ennen venyttelyä. Ajatuksena rullan käyttämisessä on, että rullatessa lihakseen kohdistuu painetta, jolloin lihas saadaan rennoksi. Rullailemalla voidaan siis hoitaa lihasten solmukohtia ja arpikudosta, sekä ennaltaehkäistä vammoja ja lisätä lihasten liikerataa. Miehet välttyvät myös aina kitisevien puolisoidensa hierontavaatimuksilta; se jos mikä  on kullanarvoinen lahja miehelle!

4. Keittokirja. Vaikka olisi kuinka vannoutunut fitness-uskovainen, kukaan ei jaksa syödä kovin pitkään riisiä ja kanaa. Yksi keino saada inspiraatiota ja uusia tuulia omaan kokkaamisen ovat keittokirjat. Etenkin kasvisruokavalioa käsittelevät keittokirjat ovat käteviä, sillä niiden avulla voi oppia käyttämään monipuolisemmin kasviksia. Lisäksi fitness-ruokavalion mukaisten proteiinien lisääminen onnistuu varsin helposti. Yksi hyvä reseptien kehittäjä on Gillian McKeith. Vaikka hän ei itse ehkä näytäkään lihasten kasvattajalta, mutta hän edustaa holistista ravitsemusta, jolloin hänen reseptit eivät sisällä esimerkiksi prosessoituja maitotaloustuotteita, vaan tuoretta ja puhdasta ruokaa.

5. Polar Loop aktiivisuusranneke. Tämä on todellakin niin turha :D Mutta kuitenkin niin jännä. Tämän avulla voi seurata pitkin päivää omaa aktiivisuutta ja laite kuulemma ilmoittaa, mikäli oman aktiivisuuden kanssa on petrattavaa. Ja minullahan tässä päivän mittaan tapahtuvan aktiivisuuden kanssa olikin ongelmia.  :P Ja kohta varmaan tarvitsen myös toiminnon, joka käskee syödä ja mennä vessaan, käydä kaupassa, viedä roskat jne :D

6. Treenatessa pitää myös huoltaa muutakin kuin vain lihaksia. Kaikenlaiset hyvänhajuiset ihonhoitotuotteet ja suihkuhetkeä piristävät pesuaineet ovat varmasti toivottu lahja jokaisen liikkujan kohdalla. Etenkin massakaudella iho venyy ja paukkuu, joten kosteuttavat ihonhoitotuotteet ovat kultaakin kalliimpia. Vinkki: älkää ostako jouluksi jouluntuoksusia tuotteita, koska joulufiilistely uudenvuoden jälkeen on niin out: kuka haluaa jouluisia tuotteita keskellä maaliskuuta? Kannattaakin suunnata joululahjoissa katse kohti tulevaisuutta, mutta ei ihan seuraavaan jouluun asti :D Kuvassa lajitelma Bodyshopin tuotteita.

7. Kaikki rakastavat suklaata. Siis ihan kaikki, mutta jos tiedät, että kuntoilijaa odottaa tiukka ruokavalio tai dieetti, miksi ostaa hänelle dieettiin kuulumattomia houkutuksia kaapit täyteen? Vaihtoehtona suklaarasioille voi toimia vaikkapa paketti hyvänmakuisia proteiinipatukoita, sillä monesti proteiinipatukat toimivat sallittuina herkkuina dieetin aikana. Itse pidän kuvassa olevista Leaderin So-Lo-Carb mustikkajelly-patukoista. Proteiinipatukat toimivat myös mainioina työpaikan "kokouspullina" ja kahvin kaverina. Myös työkavereita voi painostaa kannustaa parempiin valintoihin ja viedä työpaikoille laatikollisen kauh.. ihasteltavaksi ;)

8. Sistustietoiselle kuntoilijalle hyvä hankintä ovat mm. design-astiatuotteet, kuten purnukat. Varsinkin isommat purnukat toimivat loistavina ravintolisien jemmakätköinä, sillä monet proteiinipussukat ovat ensinnäkin epäkäytännöllisiä avata ja sulkea, jolloin myös epämääräistä jauhetta lentää joka paikkaan. Toiseksi lisäravinnesekamelska muodostaa varsin epäkoherenttisen  ja epäesteettisen näkymän hyllyillä, joten kauniit purnukat voisivat pelastaa järjestystä rakastavan arjen ja sisustushaaveet. Kuvassa Arabian Muumi Juhlahetki keksipurkki ja Sagaformin Retro säilytyspurkki.

9. Saliseura. Tässä taloustilanteessa en missään nimessä kehota antamaan aineettomia lahjoja, mutta jos aineettomasti haluaa piristää, yksi keino on lähteä kuntosalille salihirmun rääkättäväksi. On se niin mukava katsella, kun toinen vaikeroi prässin alla, vaihteeksi :D Myös salihirmu voi hankkia kuntosalitreenistä kiinnostuneelle vaikkapa lahjakortin ja viedä tämän salille. Toisaalta myös kuntosalillakävijä  voi haluta vaihtelua treeneihin. Tällöin treenihirmun voi tutustuttaa vaikkapa ihan uuteen lajiin, kuten cross fittiin tai joogaan tai mentaalivalmennukseen.

Ai niin joo, melkein unohdin...

10! Kukaan salillakävijä ei jaksa koko ajan olla liikkuvainen ja aktiivinen, sillä levossahan ne lihakset kasvaa! :D Jokainen salitreenaaja tarvitsee kunnon menopelin, joten tämmöinen Fiat Uno on oiva lahjaidea, mikäli maallista mammonaa riittää ;)


Tässäpä nämä tärkeimmät tuli. Jos jollakin on muunlaisia lahjaideoita, etenkin treenaavalle miehelle, niitä otetaan vastaan :)
En vieläkään päässyt niiden treenikuvioiden pariin, mutta eiköhän sekin korjaannu jossakin välissä. Gradun viilaaminen ja kirjoittaminen jatkuu, mutta valoa on jo risuläjässä.

Palaillaan ensi viikolla kuvioihin! Mukavaa tulevaa viikonloppua! :)

// J

Lämmikettä talvipäivään: sipulinen kukkakaalikeitto

Nyt tuli niin loistava ja hienostuneen makuinen keitto keitettyä, että tämähän täytyy jakaa! En ole hirveästi viitsinyt keittoja tehdä, koska minulla on niistä ollut niin ankea ja vetinen mielikuva - vaan ei enää. Ajatus keiton tekemisestä syntyi, kun lähdin auringon laskiessa ulkoilemaan. Tunnin lumessa tarpomisen jälkeen poskipäät olivat ihan punaiset pakkasen jäljiltä ja jotain lämmintä olisi ollut kiva hörppiä kylmän salaatin rouskuttamisen sijaan. Ajattelin, että olisi niin ihanaa syödä keittoa, mutta ruokavalion noudattamisen kannalta keitto on siinä mielessä haasteellinen ruokalaji, että kaikki ruokavalion mukaiset ainesosat pitäisi osata sisällyttää keittoon oikeassa suhteessa. Siinä se! Kun keiton koostaa ruokavalion mukaisessa suhteessa, ei ruokavalion noudattamisen kanssa ole ainuttakaan ongelmaa. Keitosta tuli todella maukas ja täyteläinen ilman keinotekoisia aromeja, ilman juustoja ja kermoja. Maut tulivat tuoreista vihanneksista ja yrteistä :)

Kahdelle

 noin 400 g perunaa,  1 varsisellerin varsi,  1 keltasipuli,   

noin 15 cm pala purjosipulia, 2 valkosipulin kynttä,  

noin 500 g kukkakaalia,  1 tl ruususuolaa,  <½ tl valkopippuria,  

2 tl rakuunaa,  tuoretta persiljaa

Pilko raaka-aineet paloiksi. Paista sipulit ja selleri varovasti kattilassa öljyssä. Huom! Sipuli ei saa ruskistua. Lisää kuoritut perunat ja 8 dl vettä. Keitä kannen alla 15 minuuttia. Jaa kukkakaali kukintoihin ja lisää keittoon. Mausta suolalla, pippurilla ja rakuunalla. Keitä vielä 15 minuuttia. Tämän jälkeen kaada keitto kulhoon ja sekoita sauvasekoittimella tasaiseksi. Lisää tarvittaessa vettä ja lämmitä uudelleen kattilassa miedolla lämmöllä. Koristele tuoreella persiljalla. Tarjoa raejuuston ja ruisleivän kera.

Keitto oli aivan taivaallinen makuelämys, mieskin pyysi tekemään keittoa joskus uudelleen, joten sen täytyi olla hyvää. Ihan mainiosti voisin tarjoilla keittoa alkuruokana hienommankin illallisen yhteydessä. Ns. fitness-ruokavalion mukaisesti lisäsin lautaselle raejuustoa, joka sopi täydellisesti sellerin ja rakuunan kaveriksi. Proteiinit ja lisähiilarit koostin ruisleivästä + kanafileestä = kanahampurilainen. Keitosta saa paleon ja karpin korvaamalla perunat siten, että lisää muiden raaka-aineiden määrää. Keitto sopii niin ikään myös laihduttajalle ja kasvisruokavaliota noudattavalle. Keitosta saa gourmée-version vaikkapa lisäämällä hieman valkoviiniä tai ruokakermaa joukkoon (mutta en todellakaan kaivannut noita, sen verran hyvää oli).

Mutta toivottavasti tämä on yksi osoitus sitä, ettei ns. fitness-ruoan tarvitse aina tarkoittaa kuivaa läjää riisiä, klönttiä lihaa ja kuivia kasviksia. Soveltamalla voi syödä melkoisenkin makoisasti, vaikka fitnesstä harrastaisikin ;)

Suosittelen kokeilemaan!

Ihanaa talvista viikkoa kaikille, koitan seuraavalla kerralla palata treenikuvioiden pariin! :)

// J

Farkkudilemma: mistä kasvavalle & treenaavalle naiselle farkut? :D

Tämä on shoppailua kammoksuvan avunhuuto! :D

Kolmatta viikkoa menty Advancedia ja jos jonkinmoista tulosta on jo tehty: paino nousee aina vain ja sentit venyvät aivan uusiin sfääreihin. Reiden ympärys on tässä syksyn aikana kasvanut 4 cm ja lantionympärys 5 cm! Sen sijaan läskivanteesta eli tuttavallisemmin the Pehmosta on lähtenyt 3 cm (iso määrä kunnon ruokaa todellakin vähentää rasvaa!) En muutoin ole hirveän kiinnostunut mittailemaan ja punnitsemaan itseäni koko ajan, mutta fakta on se, että nykyiset farkkuni ovat alkaneet puristaa pepun ja reisien kohdalta uhkaavasti. Kerran olen kaupan parkkipaikalla kokenut sellaisen farkkukauhuskenaarion, että autosta noustessani otin varmaankin liian suuren harppauksen autosta ylös* KRÄTSSS * ja farkut repesivät riekaleiksi keskeltä takamusta. Onneksi minulla oli pitkä takki peittämässä vilautustapahtumaa, mutta en mielelläni halua kokea tällaista eventtiä enää uudestaan. Kauppareissu onnistui, mutta kyllä kylmä tuuli kävi :D

Eli uusia farkkuja ja muita housuja tulisi hankkia varmaan jo parin viikon sisään, mikäli ruokamäärät kasvavat vielä (todennäköisesti tulevat) ja lihakset keräävät nestettä & rasvaa tulee. Mutta nyt ollaan taas ihan erilaisen farkkuongelman äärellä verrattuna vuosi sitten vallinneeseen tilanteeseen. Nimittäin vuosi sitten ongelmani oli, etten löytänyt tarpeeksi isoja - siis leveitä- farkkuja mistään. Heti, jos sain napin menemään kiinni, lahkeet olivat niin pitkät, jotta olisin tarvinnut 15 cm:n korot. Lisäksi, kun sitä rasvaa oli niin hirmuisesti, kireät farkut näyttivät päälläni lähinnä makkarankuorelta. Siinä vaiheessa, kun farkut hajosivat haaroista, pullahti pinnalle iloinen läskimakkara. Myös liian kireät farkut puristivat inhottavasti mahan seutua pakottaen pelastusrenkaan pilkistämään paidan kankaan läpi. So beautiful! Kun silloisessa kunnossa menin istumaan, mahamassa pakotti monestikin vetskarin auki. Niin piinaavaa. Ja mikä häpeän tunne, kun odotat sovituskopissa, kun myyjä on hakemassa sinulle isompaa kokoa, myyjä kailottaa kaupan toiselta puolelta, että pidän jo kädessäni suurinta mahdollista kokoa... 

No tuo dramaattinen ja traumaattinen aika on onneksi taaksejäänyttä elämää, mutta nyt farkkudilemma on muuttanut muotoaan. Ensinnäkin ongelmana on, että pohkeet ja reidet eivät mahdu normi vaateliikkeiden valikoiminen tarjontaan, kun sovitan pituuteni mukaisia farkkuja. Myös pepun tilavuus alkaa tuottamaan ongelmia. Ei sillä, että minulla olisi mitkään über-mahtavan treenatut jalat ja peppu, mutta pientä hankaluutta on ilmassa. Sitten jos otan isommat farkut, toistuu ensinnäkin sama ongelma lahjepituuden kanssa: lahkeet lerpattavat lattialle. Toiseksi farkut kinnaavat tietyistä kohtaa, kuten haarojen välistä ja reisien paksuimmasta kohdasta, mutta näyttävät muilta kohtaa roikkuvilta ja löysiltä. Ja mikä pahin esteettin haitta, isoimmissa farkuissa kasvaa myös vyötärön leveys. Tällöin alavatsan kohdalle tulee tyhjä ja roikkuva pussi, eikä farkut pysy päällä. Jos laitat vyön, niin sehän vasta omituiselta näyttääkin, kun ylimääräinen kangas menee vyön alla ryppyyn.

Dilemma kuvana

Olen pyrkinyt hieman seuraamaan, millaisia farkkuja samanhenkiset naiset käyttävät. Itse arvostan farkuissa seuraavia piirteitä: tyylikkyys, asiallisuus, istuvuus ja monikäyttöisyys. Eli ei mielellään mitään niittejä, nahkaaa, tribaalikorostuksia, boyfriend-farkkuja tai muita retusia malleja. Tässä tulee muutamia vaihtoehtoja, joita olen katsellut:

1. Freddyt

Näitä housuja on kehuttu sopivan hyvin treenaaville naisille, ne istuvat hyvin ja ovat mukavat. Itseäni lähinnä mietittyvät materiaali ja sen kestävyys. Toiseksi mietin, että korostavatko saumat ja leikkaus ehkä turhankin paljon takamusta? Antavatko tällaiset farkut asiallisen kuvan käyttäjästään vai onko kyseisillä housuilla ns. halvahtava imago? Mielipiteitä ja käyttäjäkokemuksia kaivataan.

Kuva kaapattu Bodyactionin verkkosivuilta www.geevoima.fi

2. Liu Jo

Sain yhdeltä vinkiksi tutkailla Liu Jo merkkiä. Voi, että miten hienoja housuja kyseisellä merkillä löytyy. Ensinnäkin leikkaukset näyttävät hyviltä ja istuvalta, housut laadukkailta - ja mikä parasta housut ovat monikäyttöiset, siistit ja asialliset. Sellaiset, jotka kävisivät niin työpäivään kuin myös vapaa-aikaan. Ainut mietyttävä asia on niiden suolainen hinta. Esimerkkihousut maksavat vajaa 200 euroa. Laadusta kannattaa aina maksaa, mutta ikävä kyllä opiskelijan kukkarolle summa on liian suuri. Mutta kyllä tuli heti suuri hinku sovittaa näitä farkkuja. Mutta Liu Jo:n ystävät, mitä olette tykänneet istuvuudesta ja laadusta?

Kuva kaapattu Fashionstoren sivuilta www.fashionstore.fi

3. Vero Modan Jeggings

Tässä tulee tuttu, tylsä ja turvallinen valinta: Vero Modan joustava Skinny Fit Denim- farkkulegginsit. Osaan silmät kiinni kävellä erään kaupan myyntipöydän kohdalla, jossa näitä myydään. Hinta ei kirpaise, mutta laatu ei myöskään ole välttämättä niin hyvää, riippuu monesti mallista. Nämä on ihan ok arkihousut, mutta ne kuluvat nopeasti, kangas löystyy ja venähtää sekä haurastuu. Olenkin tuhlaavana tarkanmarkaneuronnaisena laskeskellutkin, että halvemmaksi tulisi ostaa kunnon laatufarkut kuin ostella näitä vouden aikana kuudet. Onhan näiden ostaminen eräänlaista varman päälle pelaamista, mutta minulla on myös hinku saada jotain blingblingiä ja luksusta myös vaatekaappiini :P

Kuva kaapattu Vero Modan sivuilta www.veromoda.com

4. Kun epätoivo iskee: Slim N Fit Caresse Jeans? :D

Kun minulla on supertylsää, katson joskus Tv-Shop mainoksia televisiosta. Ja kyllä, epätoivon keskellä olen harkinnut näitäkin. Viime aikoina siellä on pyörinyt "tuhansien naisten elämän mullistanut" tuote, jonka kaikkien on pakko saada. "Näissä housuissa yhdistyvät merkkifarkkujen tyylikkyys ja leggingsejen mukavuus". Muistan ulkoa jo nuo mainosfraasit :D Kaikki muhkurat siloittuvat unholaan, peppu saa upliftauksen, mikään sauma ei paina eikä purista ja aina voi näillä housuilla tuntea itsensä tyylikkääksi. Tai epätoivoiseksi? :D Tämä farkkuasia käy minulle kyllä kohta niin epätoivoiseksi, että pian otan kännykän käteeni ja soitan kohta tvinsseille - ja eikä siinä vielä kaikki, 70 eurolla luvattiin peräti kolmet erilaiset. Eipähän tarvitse kotoa raahatua minnekkään. 

Farkkujen metsästys jatkuu, mutta toivoisin kommentteja ja vinkkejä hyvistä farkuista, joihin alati kasvava takamus mahtuu, mutta vyötärö pysyy kapeana ja napakkana. Mikäli olet kokeillut jotain em. farkuista, myös käyttökokemuksia otetaan vastaan. Olen niin huono shoppaamaan, inhoan kiertää eri vaateliikkeissä, inhoan sovituskopissa olemista, inhoan vaatteiden vaihtamista ja sitä turhautumista, kun sovitetut housut eivät sovi millään asteikolla. Ja turhaan olen kuluttanut aikaa sovittamiseen! :D

Ja jos luulit, että syömällä oikein ja treenaamalla hävität vaatemurheesi, OLIT VÄÄRÄSSÄ. Vaatemurheet seuraavat näköjään naista läpi sen karikkoisen elämän, ongelman muoto vain vaihtuu :D

Hauskaa viikonloppua kaikille!

// J

Kuka pelkää puntaria? - En!

Kaksi viikkoa takana Fitfarm Advancedia ja seuraavassa luvassa pientä raportointia. Kokonaisuutena arvioiden olen ollut hirmu innostunut ja tyytyväinen valmennukseen. Tosin volyymitreenit olivat aluksi shokki, koska en ikinä ole treenannut aiemmin näin rankalla ohjelmalla. Treenikertoja on viikkoon tullut viisi, joten lepopäiviä on ollut vain kaksi viikossa. Olen kyllä pitänyt pari ekstravapaapäivää viimeisen kahden viikon aikana, koska uusi treeniohjelma sai aluksi sellaiset domsit aikaan, että sängystä nousemista varten piti kehitellä ihan uusi teknikkaansa. Varsinkin etureiskapäivän jälkeen sängystä päästäkseni minun piti ensin kääntyä kyljelleni, kaatua lattialle konttausasentoon ja käsillä työntää itseni alaspäinkatsovaan koiraan ja siitä sitten seisoma-asentoon :D

Lisäksi olen vain käynyt pari kertaa kävelylenkillä ja BodyBalancessa, jotta peruskunto saisi jotain puuhaa. Nyt keho alkaa pikkuhiljaa tajuamaan mistä on kysymys ja palautuminen varmastikin nopeutunee, tosin kehonhuoltoa se tulee vaatimaan myös (jota kummasti aina laiminlyön). Se, mikä on tehnyt tästä haasteellista, on tuo syöminen. Tällä kertaa ongelmia ei aiheuta herkkuhimot, vaan se, että hiilareiden määrät ovat ihan järkyttävän suuret siihen mihin olen tottunut. Erityisen vaikeata on syödä vajaa 2 dl kauraryyniä (puuroa lautanen täynnä), iso läjä marjoja ja rahkapurkki heti aamutuimaan. Muut ateriat saan suurinpiirtein väkisin syötyä, mutta tuo aamupala. Olen pohtinut sen pilkkomista kaheen osaan. Ja kun olen syönyt paljon, se näkyy myös puntarissa.

Varsinkin naiset ovat uskollisia puntarinseuraajia ja erityisesti tätä sukupuolta pelottaa puntarilukemien nousu. Puntari ja painon seuraaminen eivät kuitenkaan ole parhaat keinot selvittää oman kunnon tilaa: laiha ei välttämättä ole terve ja laihassa voi olla hirmuisesti rasvaa, mutta vähän elintärkeää lihasmassaa. Koska olen ns. massakaudella ja pyrin lihasmassan kasvamiseen, syön yli tarpeideni, sillä lihas ei kasva miinuskaloreilla. Joten sivutuotteena painoni tulee nousemaan. Ja onhan se jo noussutkin. Ennen Advancedia paino on pysynyt koko Muscle Challengen ajan 72 kilossa, eilen se oli 74 kg! Rai rai :D Myös senttejä on tullut lisää. Kuluneen syksyn aikana reiden ympäryys on kasvanut 3 senttiä (53 cm -> 56 cm) ja varmaan kasvaa tästedeskin.  Lantion ympärys on näiden kahden viikon aikana kasvanut 2 cm. Mahaläskiäkin on tullut, mutta se on luonnollista ja tavoitteisiin nähden asiaan kuuluvaa. Korostan nyt vielä, että mitään ranskalaisia ja pizzaa ei ole vedetty, vaan suuri määrä monipuolista ja prosessoimatonta ruokaa.

Tajusin myös, että painan yhtä paljon kuin silloin, kun olin lihavimmillani. Mutta ahdistavatko puntarilukemien nouseminen ja lihominen minua? Ei. En koe siitä minkäänlaista stressiä, koska a) tavoitteiden kannalta tämä on realistinen seuraus b) sarjapainot ovat kasvaneet c) suurin osa on varmastikin hiilareista kertyvää nestettä d) pikkuosa on lisälihasta. Eli läskiolo on loistanut totaalisella poissaolllaan. Puntarilukema on aina ollut minulle vain numero muiden joukossa. Tässä teille havainnollistava esimerkki siitä, miksi puntari/ BMI ei vältämättä kerro kehosta oikeata tilannetta: 

Eli painan tällä hetkellä saman verran kuin silloin, kun olin läskeimmilläni, mutta kunnossa on suuri ero. Ekan kuvan Jenna kyykkäsi lyhyitä sarjoja pelkästään omalla painolla sohvalle ja ylös (salilla aloitin prässissä 50 kilolla..). Toisen kuvan Jenna jaksaa prässätä 170 kilolla, hackista nousee 60 kg + kelkka ja kyykkyjä volyymisarjoilla tehdään 40 kilosta aloittaen. Ekan kuvan Jenna teki habatreeninsä kaupan maitohyllyllä maitopurkkeja kärryyn laittamalla taikka kaukosäätimellä heiluttelemalla. Toisen kuvan Jenna treenaa habaa volyymisarjoilla ja sentään käsipainoilla. Ekan kuvan Jenna sai tolpanvälilenkkeilystä melkein sydärin, toinen jaksaa juosta myös ylämäkiä pyörtymättä. Toisen käsivarret ja reidet ovat muodotonta läskihyytelöä, toisessa lihakset jo hieman antavat muotoa kehoon. Toinen Jenna söi toisen äidin tekemää ruokaa, vähän vihanneksia, paljon lihajalosteita, karjalanpiirakoita, runsaasti karkkeja, keksejä, sipsejä jne ja maitotaloustuotteista juustoja, sokerijugurtteja  ja kevytmaitoa. Nykyinen Jenna syö täysjyväviljaa, paljon tuoreita vihanneksia, vähärasvaista lihaa, kananmunia, hyviä rasvoja ja maitotaloustuotteista uppoaa rasvaton maito, rahka ja raejuusto. Toinen Jenna oli hyvin tyytymätön itseensä ja kurjaan oloonsa, toinen pystyy paremman olonsa vuoksi keskittyä paljon muuhunkin kuin vain itseensä. Toinen oli laiska ja passiivinen, toinen on innostuva ja aikaansaava.

Tässä vertailukuva reilun vuoden takaiseen tilanteeseeni, johon nähden olen LIHONNUT 2 KILOA..

... vaan eipä tämänlainen lihominen haittaa ollenkaan! ;)

Eli syömällä riittävästi ja paljon,  terveellisesti ja monipuolisesti + lihaskuntotreenaamalla saavuttaa terveen ja muodokkaamman kropan. Vaikka paino nousee, voi myös itsetunto ja terveys nousta. Sen takia puntaria ei tarvitse aina orjallisesti uskoa, eikä painonnousua tarvitse välttämättä pelätä. E contrario laihtuminen voi myös kertoa ongelmista, kuten aliravitsemuksesta. Why?Koska lihasmassa. Tietenkin on täysin eri asia, jos kysymys on merkittävästä ylipainosta (ilman kunnollisia lihaksia ja terveellistä ruokavaliota). Silloin ylipainolla on suora yhteys nivelten rasitukselle, kivuille sekä tasapaino- ja koordinaatiokyvylle. Ylipaino itsessään lisää erilaisten sairauksien riskiä. Lihominen ja lihavuus ovat siten eri asioita, jolloin kehon terveyden kannalta ne eivät välttämättä kulje käsikädessä. Kehitystä ei voida arvioida pelkän painonnousun perusteella.

Oikein mukavaa ja toimeliasta maanantaina, minä siirryn sopimustyypittelyn pariin! :)

// J

Salihirmun pyttipannu paleohengessä

Tällä kertaa ei keittiössä tarvinut repiä pelihousujaan riekaileiksi :D Ärräpäiltä vältyttiin ja onnistuin kokkailemaan kerrankin jotain ilman sen suurempaa dramatiikkaa. Mikään ei lentänyt eikä mennyt rikki. Sotkuakin tuli yllättävän vähän :P

Kokkailin tuossa joskus* kauan aikaa sitten juureksisen pyttipannun paleohenkeen: ei makkaraa eikä perunoita. Tämä oli myös mitä mainoin keino ujuttaa myös miehen ruokavalioon kasviksia (hän kun on tosi huono syömään mitään tuoretta taikka vihreää, kaikki pitää olla iso läjä perunaa ja lihaa). Oma mies tietenkin kuunteli aluksi kauhuissaan, kun kerroin hylkääväni makkaran palat pannulta & tuomalla pyttipannuun enemmän kasviksia. Hyvin kapinoivana suostuvaisena hän kuitenkin poimi läjän vihanneksia kärryyn. Pilkkominen ei suju kuten eräässä TV-shop- mainoksessa, joten pannun tekemiseen kannattaa varata aikaa. Mikäli kiirettä on luvassa, voidaan pannu valmistaa myös etukäteen ja lämmittää uudelleen paistamalla.

* Olin paleodieetillä, mutta sittemmin luopunut siitä.

Resepti ponnahti unohduksista takaisin mieleeni kuluneen Advanced-valmennuksen myötä: olen kyllästynyt jo riisiin ja jokapäiväiseen täysjyvänuudeliini :D Sitten huomasin, että kuinka helposti ruoasta saa fitnessruokavalion mukaisen: punnitsen vain ruokavalioni mukaan raaka-aineet, laitan pannulle ja paistan määrätyn määrän kanaa + munan. Bataattia laitan saman määrän kuin mitä perunaa käyttäisin. Voilá! Ihanaa vaihtelua perinteiselle läjälle riisiä, kanaa ja salaattia.

Me like!

Pannuuni laitoin:

- bataattia
- porkkanaa
- keltasipulia
- kesäkurpitsa
- oliiviöljyä paistamiseen

ruususuolaa
mustapippuria
1 tl hunajaa
nippu tuoretta persiljaa

- kanamunia/ kuutioitua kanaa

Joskus olen lisännyt muutaman herkkusienenkin joukkoon.

Puhdista ja pilko sienet. Kuori ja pilko sipulit, porkkanat ja bataatit pieniksi kuutioiksi. Pilko kesäkurpitsa ja hienonna hieman persiljaa. Freesaa bataatteja, sipuleita ja porkkanoita öljyssä kunnes sipulit ottavat hieman väriä. Lisää tämän jälkeen kesäkurpitsat ja mausta suolalla ja mustapippurilla (vastarouhitusta parempaa). Jatka hauduttamista kannen alla välillä sekoittaen kunnes porkkanat ja bataatit ovat pehmenneet. Tämän vaiheen kesto riippuu siitä, kuinka suuria tai pieniä lohkot ovat. Kannen alla hauduttamiseen saa varata ainakin 15 minuuttia aikaa ja kypsyys selviää maistamalla.  Pannulle ei tarvitse lisätä vettä, sillä suola itkettää kasvikset. Kun kasvikset ovat pehmenneet, lisää hienonnettu persilja.

Paista halutessasi kananmunat puoliraaoiksi ja keikauta annoksen päälle.

Soveltamista, kun paistinpannulle ei ole kantta.

Pannu odottaa munien kypsymistä.

Mukavaa ja helppoa vaihtelua arkiruoille - ja etenkin perinteiselle fitness-safkalle. Kyseinen ruoka sopii varmaankin niin karppaajalle kuin paleohenkilölle ja varmasti myös monelle muunlaiselle diettaajalle, mikä siis on todellinen ruokaihme! Makua pystyy muokkaamaan vaihtelemalla vihanneksia, lisäämällä paprikaa, valkosipulia, kaalta jne.

Joten ei muuta kuin puntarit esiin ja punnitsemaan kasviksia pannulle!

Mukavaa viikonloppua kaikille!

// J

Ps. Kohta kaksi viikkoa Advancedia takana ja paino on noussut melkein 2 KILOA!! :D :P

Tosielämän fitnesskeittiötä...

Mikä on, kun ei taidot riitä, mikä on kun ei onnistu... Halusin tehdä välipalaksi banaanimunakasrullia banaanirahkatäytteellä. Noh, ainahan sitä haluta saa! Tässä loistava esimerkki siitä, miltä ns. fitness-safkat oikeasti näyttävät, oikein ravintolatasoista esillepanoa luvassa...

Sekoitin 2/3 banaanista yhden kokonaisen munan ja neljän keltuaisen kanssa yhteen. Vähän suolaa, hieman täysjyvävehnäjauhoa SITOMAAN ja wrumwrum. myllystä (=blenderi) pannuun .. ja pannusta päin mäntyä. Mahtava keraaminen pannu päätti sitten mitä ilmeisimmin haluta rullia enemmän kuin minä, koska se ei päästänyt taikinasta suosiolla irti. Lastan kanssa käytiin sotaa pannua vastaan ja saatiin suurin osa raavittua lautaselle. Hetkinen tämänhän voi vielä pelastaa! PERSILJA! Ainahan persiljaa tungetaan joka paikkaan, jotta annos saisi jotain extra blingbling-luksusta. No ei se oikein auttanut. Mutta munabanaaniläjä oli kyllä ihan syötävää.

Mutta tämän ruokavalion kanssa usein käy näin, mitään gourmeeta on todella vaikea saada aikaiseksi. Konvehtia ei ____ vaan kääritä! :D

Hästäg nyt vatuttaa :D

Parempia keittiöonnistumisia teille muille!

// J

Suunnitelmallinen ruokavalio - stressaava vai vapauttava kokemus?

Joku kehonmuokkauksen ylitietäjä on joskus todennut, että muokatakseen kehoaan ja löytääkseen ne kauan kadoksissa olleet vatsalihakset sieltä laardin keskeltä, on muutettava koko elämäntapaansa. Oli kysymys sitten laihduttamisesta, kiinteyttämisestä, lihasmassan kasvattamisesta tms. kehonkoostumusprojektista, ruoalla on ratkaiseva merkitys. Toisin sanoen jokaiseen menestyksekkääseen kehonmuokkausprojektiin on liittynyt kuntoilun lisäksi tietyn ruokavalion suunnitelmallinen noudattaminen. Mutta johtaako suunniteltu ruokavalio-ohjelma/ dieetti väistämättömään stressiin vai voiko siitä jopa nauttia?

En ole ikinä vannonut minkään pikadieetin tai ateriankorvikkeiden nimeen, vaan olen aina alitajuisesti ollut tietoinen siitä, että vain syömällä OIKEIN laihtuu. Kun tarpeeksi kauan olin puristellut omia vatsa- ja reisiläskejäni, kysynyt mieheltäni satojatuhansia kertoja kuinka läskiltä näytän, turhautunut viisi miljoonaa kertaan siihen, ettei kaupasta löydy muita kuin telttakoon vaatteita, epätoivo kasvoi niin suureksi, että päätin ryhtyä toimeen. Ensimmäisen kunnollisen laihdutusyritykseni kohdalla tilasin kuntosalini PT:ltä treeniohjelman ja ruokavalion. Ruokavalio oli aika järkytys: kaikki ruokailuni menivät uusiksi. Sehän on toisaalta erittäin loogista. Terveellisen ruokavalion tuleekin olla täysin erilainen kuin mihin olet tottunut, sillä muutenhan olisit jo tavoitekunnossa, jos olisit aikaisemmin noudattanut samankaltaista ruokavaliota. Mitä isompi muutos ruokavaliossa on, sitä enemmän aikaisemmat syömisesi ovat olleet pielessä.

Ja mitä isompi muutos on koettavana, sitä enemmän se kirpaisee. Minulle oli alussa haastavaa ihan kaikki: raaka-aineet, ateriavälit, ruoanlaittotavat, punnitsemiset jne. Lisäravinteet kuten monivitamiini, omega 3 ja soijalesitiini tuntuivat kuin olisivat marssista tänne laskeutuneet. Minusta myös tuntui, etten voi syödä enää mitään, koska hirmuisen moni asia tuntui kielletyltä. Sitten istuin alas ja pohdin, mitä en enää saanut syödä: einekset, valmiskastikkeet, ruokakermat ja.. siinä ne sitten olikin. Eli tunsin kauheita vieroitusoireita ja stressiä (for what?!) tuollaisia turhia tuotteita kohtaan, joita ilman olen pystynyt ihan hyvin elämään. Lisäksi minusta tuntui, että joudun koko ajan tarkkailemaan ruokaa ja murehtia syömisistä. Esimerkiksi jatkuva punnitseminen oli stressaavaa, raaka-aineluotteloiden kyttääminen vaikutti minusta ihan neuroottiselta ja ateriavälien seuraaminen oli ahdistavaa: aina oli ruoka-aika!. Ihminen on sen verran neofoobikko eläin, että kaikki totutut toimintamallit ja rutiinit tuovat arkeen järjestystä ja turvaa. Ja sitten, kun jotain uutta ilmaantuu - PAM! - kaikki menee sekaisin. Yllättävän moni stressaa ruokavalion noudattamisessa.. sen noudattamista. Ymmärrän hyvin, että moni kokee ruokavalion noudattamisen stressaavana, koska silloin joutuu toimimaan sillä tavalla, mihin ei ole tottunut. Ja sitten jos lipsut ruokavaliosta, niin sitten vasta tuleekin stressi, koska ei toiminut kuin piti. Ja sitten, kun mennään ryminällä mettään, kierre pahenee, koska yleensä välipitämättömyys ja motivaation puute iskevät seuraavaksi. Stressaavaa todellakin.

Mutta, kun ajatusmaailmaa muuttaa hieman toiseen suuntaan, voidaan huomata, ettei se suunniteltu ruokavalio olekaan niin kamala juttu. Ensinnäkin, jos sen teetättää asiantuntijalla, voi luottaa siihen, että se on laatinut sellainen henkilö, jolla on tietämystä ja kokemusta ruokavalioiden laatimisesta. Tällöin saat varmasti syötyä riittävän määrän ruokaa, saat riittävästi ravintoaineita ja aineenvaihdunta pyörii. Toiseksi sinun ei tarvitse enää miettiä, miten pitäisi syödä. Ruokavaliosuunnitelman myötä tiedät, mitä sinun pitää syödä. Suunniteltu ruokavalio toisaalta myös poistaa stressiä, kun ei itsekseen tarvitse pohtia ruoka- ja ravintomääriä. Vastuu omasta syömisestä tavallaan helpottuu. Ajan myötä ihminen tottuu ja oppii uusia tapoja. Neuvoni uusien asioiden suhteen onkin, että tee tietoisesti niistä tapoja, jotta ne tulevat osaksi syömisrutiineitasi. Itse sopeuduin pienin askelin uuteen elämäntapaan. Moni kysyy, että kuinka minulla riittää intoa noudattaa noin tarkkaa elämäntapaa. Ei tämä mitään tarkkaa enää ole. En stressaa ruoasta, tiedän juuri mitä tuotteita otan kaupan hyllystä matkaan, enkä koe suunnitelman seuraamista neuroottisena ja ahdistavana. Olen niin tottunut tähän tapaan elää, että tämä on minulle ns. normaalia elämää. Nykyään minua iljettäisi syödä eineslihapullia ja vanukkaita. Sitä vastoin tavallisesta leivästä on tullut minulle herkkua :D Etenkin Fitfarm Advancedin alettua uusi ruokavalio tuntuu vapauttavalta - kaikki on puolestani valittu, minä vain noudatan sitä. Yksi syy tähän on se, että ainoat muutokset aikaisempaan olivat lisäänytneet hiilarimäärät ja lisäravinteet. Tää on niin helppoo vielä B)

Rehellisesti olen sitä mieltä, että suuren muutoksen noudattaminen vaatii todella paljon sisua ja rohkeutta sitoutua suunnitelmaan sataprosenttisesti: ennen kaikkea se vaatii vastuun ottamista omasta elämästään. Ihminen on luova otus keksimään selityksiä ja vierittämään vastuun itsensä ulkopuolisiin seikkoihin. Omalla kohdallani selityksenä ovat olleet mm. raha, kiire ja mukavuuden halu. En edes muista kaikkia niitä selityksiä, joiden turvin onnistuin "hyväksymään itseni sellaisena kuin olin" liian pitkään sekä lykkäämään laihdutusprojektin aloittamista. Suunnittelulla ja valmisteluilla ehdin nykyään aina treeneihin, ehdin aina tekemään ruokani, ehdin aina venyttelemään ja syömään ruokani. Tämä projekti on opettanut elämästäni sen, että minulla - eikä selityksilläni - on oikeasti elämäni langat käsissäni. Jos oikeasti tahdon, niin pystyn.

:D

Eri asia ruokavalioiden noudattamisen kohdalla on, että onko ruokavalio alkujaankin niin epärealistinen ja kunnianhimoinen, että sitä on mahdotonta noudattaa? Itselläni on tästäkin (joka asiasta tarina kerrottavana...) kokemusta, mutta se on toisen kirjoituksen aihe. Tämä oli oma näkemys aiheeseen, mutta olisi mukava kuulla muiden ajatuksia ruokavaliosuunnitelman noudattamisesta. Oliko suunnitelman noudattaminen vaikeaa ja miksi? Mitkä eri asiat noudattamisessa stressasivat? Vai onko dieetillä olo onnellista ja autuasta? Mikä tekee ruokavalion noudattamisesta helppoa tai vaikeaa?

Btw, voimat ovat pikkasen kasvaneet Fastin Muscle Challengen aikana. Kesällä sain hädin tuskin tehtyä maveja 40 kilolla. Nyt pitkän tauon jälkeen tein sarjoja 52 kilolla ja vieläkin olisi saanut latoa rautaa lisää, mutta alaselän takia jouduin hieman jarruttelemaan. Mukavaa, kun kehitystä ilmenee myös voimatasolla! :)

Mukavaa maanantaita kaikille! Katoan gradupaniikkihelvettiin taas :D
// J