Edistymättömyyttä vai kärsimättömyyttä?

Nyt vuorossa niitä kauan luvattuja treenikuulumisia! Neljä viikkoa Advancedia takana ja mitä ollaan saatu aikaan? Ei yhtikäs mitään. Kaikki muut ryhmäläiset kehuvat pattejaan ja voivottelevat makkaroitaan. Minä vain voitottelen niitä jälkimmäisiä. Tai sellainen tunne minulla on :D En tiedä mikä ihmeen alemmuuskompleksi minuun on iskenyt, mutta itse en ole havainnut mitään muuta kehitystä kuin laardivaraston eheytymistä. Nöyy.. Voimankehittymistäkään en ole voinut seurata, koska treenit ja sarjojen laadut vaihtelevat joka toinen viikko. Jos kahdella ensimmäisellä viikolla prässäsin 170 kilolla, muutaman sadan pikku kommervenkin jälkeen tuosta määrästä tiputetaan auttamatta 20 % matkasta.

Kaikki ryhmäläiset (kaikki = 1/8) postaa ryhmään hienoja kehityskuviaan. Yhdelläkin oli sellaiset etureidet, joista minä vain voin haaveilla, ja sitten niiden omistaja toteaa, että voi kuinka rimpulat nämä nytten ovat. Arhg! Innokkaimmat tiedustelivat, että ovatko muut ryhmäläiset havainneet mitään muutosta. Minä pienessä ärsyyntymisen puuskassa totesin, että minusta on tullut tankki. Maa vain tärisee, kun vyöryn eteenpäin :D  Kun tätä kuvaa katsoo, niin on mulla ainakin takamus isoontunut, ties mikä Lapin Kim Kardashian mustakin vielä tulee. Tosin köyhempi versio :P Ohessa treenikuvia kolmannelta viikolta.

Valmistautumista 120 toistoon... Ja kuten kuvasta voi päätellä, treenijuoma on tullut nyt osaksi jokaipäiväistä elämääni. Huomaa myös loistava treenikassini. Moni varmaan ajattelee, että kauhee bimbo, kun käsiveskan kanssa salilla riehuu :D

Kyllä meinaa nimittäin syödä motivaatiota, kun treenaan kuin hullu, syön suunnitelmien mukaisesti, mutta missään ei kasva mitään muuta kuin läskiä! Sellainen tunne minulla on tällä hetkellä. Ihan sama olisi sitten heittäytyä sinne sohvalle makaamaan ja syödä kaikkea kivaa, kun lopputulos on kuitenkin ihan sama. Tai no melkein. Painokin huitelehti kolmannella viikolla (ihan kuin olisin raskaana ;D) jo 75 kilossa! Olen nyt treenannut viisijakoisella saliohjelmalla rankkoja treenejä läpi, joissa tehdään satoja toistoja eri liikkeitä melkoisilla painoilla. Ja kun toistoja on sadoittain, myös ohjelmien läpivieminen ja treenit saattavat kestää melkein kaksikin tuntia. Samalla treenit menevät myös aerobisesta (ainakin minusta), koska sykkeet ovat koholla koko treenin aikana, hiki puskee väksinkin läpi ja kauhea huohotus koko ajan päällä. Onneksi minulla on treenatessa aina musat täysillä, joten en "saa" mahdollisuutta kuulla, kuinka kamalalta kuulostan! Onnea vaan kanssatreenaajat! ;) 

Askelkyykkyjä tuli tehtyä sellaiset 240 kappaletta :D

Ymmärrän täysin niitä, jotka massankasvatusvaiheessa saavat sydämentykytyksiä painon ja rasvamäärän kertymisestä. Varsinkin, jos taustalla on ollut rankka laihdutusrupeama, voi painonnousu ja läskin homecoming ahdistaa. Motivaatiota on viime aikoina syönyt myös se, että uusien liikkeiden kanssa tekniikka ei aina millään tahdo asettua ja koko touhu on yhtä hakemista. Treeniohjelmat vaihtuvat kahden viikon välein, jolloin liikkeiden järjestys, volyymi ja jopa liikkeet ovat vaihdelleet. Toisaalta muutokset treeniohjelmiin ovat piristäviä eikä kyllästymistä ehdi tulla. Mutta toisaalta muutokset voivat olla haastavia, koska juuri kun olet oppinut tekemään jokun liikkeen oikealla tekniikalla, se katoaa ohjelmasta. Lisäksi minulle teknillisesti haastavien liikkeiden kohdalla volyymisarjat ovat toimineet hyvin ja olen saanut työn tehtyä oikealle lihakselle. Ja sitten kun liikkeen volyymi muutetaan luhyeksi sarjaksi, ollaan taas lähtökuopassa hermotuksien sun muiden kanssa. Alla tehdään iloisella ja positiivisella asenteella hauiskääntöä vinopenkiltä, väärällä suoritustekniikalla!

Rehellisesti sanottuna on välillä tehnyt mieli heittää pyyhe kehään, mutta enhän minä sellaista koskaan tee. En ole luovuttajatyyppiä ja kukapa nyt haluaisi olla. Nyt kun on ollut tällainen ns. hankala masisvaihe, olen alkanut jälleen miettiä, että onko se vain pääkopan sisäistä hankaluutta, vai junnaako oikeasti kehittyminen paikallaan? Olen tehnyt 90 %:sesti (suklaa on se 10 % :P) kaiken ohjeiden mukaan, joten kyllä tulosta pitäisi tulla. Treeneissä en koskaan päästä itseäni helpolla. Ehkäpä todellakin kysymys on enemmän kärsimättömyydestä kuin kehittymättömyydestä, sillä eihän nyt neljässä viikossa mitään taikoja kropalle tehdä, jos kerta realistinen lihaskasvu naiselle on jotain 0,5 kg/kuukausi. Kuitenkin tätä valmennusta on vielä kaksi kuukautta jäljellä. Tässä selästä kuva neljännen viikon jälkeen, ja kyllä siellä nyt jotain on tapahtunut:

Luulen tai oikeammin tiedän, että olen tiedostamattani sortunut jonkinlaiseen "minulle kaikki heti nyt" - ajattelukaavaan. Pahimman masennusfiiliksen jälkeen selvisi myös, miksi fiilis oli ollut niin alakuloinen ja kroppa niin turvonnut: superdemdemit. :D Se selittääkin jo suurimman osan. Olen tässä myös oppinut, että lihaskavatusprojekti on ennenkaikkea mielenhallintaprojekti: vaikka kuinka tuntuisi siltä, ettei kehitystä tule, kyllä sitä varmasti tulee - ennemmin tai myöhemmin. Samalla tässä mitataan mielenlujuutta, sillä kanttia tämä touhu vaatii. Tämä on vaatinut niin itsekuria kuin tunteidenhallintaa syödä ruokavalion mukaan ja raahata itsensä salille vaikka kello olisi jo kuinka paljon. Mielenhallinta on erityisen koetuksella silloin, kun kehitystä ei tapahdu tai jos kehitys ottaa oman mielikuvituksen tasolla askeleen taaksepäin.  Työtä ja tahdonvoimaa tämä touhu vaatii, mutta mikä saavutus se sellainen olisi, jonka eteen ei tarvitsisi tehdä työtä? 

Kävin katsomassa itselleni hieman edullisempaa opiskelijakämppää ;)

Joten päätän antaa itselle ja keholle aikaa ennen kuin tuomitsen oman kehityksen. Taidan laittaa negatiivitset ajatukseni kehittymättömyydestä puhtaan kärsimättömyyteni piikkiin. Kärsimättömyys on aina ollut minulle sellainen pieni pahe: kaikki pitää olla heti valmista, eikä hetken päästä. Eilen uskaltauduin puntarille ja vaaka näytti lukemia 72,8 kg, eli pari kiloa ollaan tultu viikossa alas painossa! :O En yhtään tiedä, onko tämä hyvä vai huono uutinen tai pitääkö minun tehdä lisäyksiä hiilareihin? Mutta tästä voi päätellä, että tilanne elää koko ajan. On tämä niin dramaattista! :D

Gradun puolella tämä viikko on todella kiireistä. Sivuja on jo kohta 90 ja teen kaikkeni, että saisin sen ennen joulua painoon. Vaikka se on todella keskeneräinen, olen jo nyt erittäin tyytyväinen siihen, sillä se on oikeasti tieteellistä tekstiä, jossa on oikeasti merkittävä tutkimustulos. Ja vaikka itse tämän nyt sanonkin, minusta tämä on todella hyvätasoinen gradu. Kielenhuollon kanssa pitää keksiä jotain, mutta muutoin erittäin tyytyväinen olen. Tämä itsekehu minulle nyt sallittakoon. Isänikin on niin innoissaan siitä, että toivoi joululahjaksi on kovakantisen version :D Ja jos joku haluaa antaa lahjaksi mielenräjäyttävän kirjan, jonka parissa varmasti nukahtaa muutamassa minuutissa, voin toimittaa halukkaalle kopion omasta oikeusanalyyttisesta gradustani :D

Nyt ruotsalaisen kirjallisuuden pariin!

Mukavaa talvista viikkoa kaikille ja muistakaa, että vastoinkäymisistä huolimatta periksi ei anneta! :)

// J