Kun fitness-harrastus näyttäytyy armottomana kontrollointina

Minua on viime aikoina alkanut ahdistamaan koko fitnesstouhu. Tai oikeastaan vain sen ympärillä pyörivät ihmiset, tarkemmin ottaen ne fanaattisimmasta ääripäästä olevat lihaskasvattajat, joiden koko elämä ja sen tarkoitus pyörivät ainoastaan ruokavalio- ja treeniohjelmien ympärillä. Olen oppinut ymmärtämään niitä ihmisiä, joiden mielestä fitness-harrastajat ovat fanaattisia, itsekeskeisiä, kontrolloivia ja muita ihmisiä tuomitsevia. Olen oppinut ymmärtämään, koska olen itse saanut osani tästä fanaattisuudesta, ja olen kokenut sen huolestuttavana.

~

Minulle fitness on tällä hetkellä ollut sekä harrastus että elämäntapa. Olen saanut rakkaasta harrastuksestani voimaa sekä keinoja hallita stressiä ja terveysongemia. Syömisen suhteen olen nähnyt harrastukseni myös erittäin hyödyllisenä, sillä nykyään ravitsen kehoani syömällä ravintopitoista ruokaa - en roskaa. Tämä on näkynyt fyysisesti kehonkoostumuksen muutoksena, mutta myös henkisenä kasvuna ja vastuun ottamisena omasta elämästään. Kokonaisuutena arvioituna voin sanoa, että fitness harrastuksena ja elämäntapana on sellainen, jota lämpimästi voisin suositella kaikille. Mutta mikä on liikaa? Milloin harrastus muttuu elämää rajoittavaksi? Mihin asti harrastuksen voidaan katsoa olevan terveellä pohjalla?

Joillekin fitnessistä on tullut uskonto - tai ainakin sellainen asia, jota ei saa kyseenalaistaa, vaan annettuja ohjeita on noudatettava mukisematta. Ja kun orjallisen noudattamisen sijaan käytät omaa harkintaa, sinä joko a) repsahdat tai lipsut b) olet selkärangaton c) heikko d) kykenemätön sitoutumaan projektiin e) et oikeasti halua saavuttaa tavoitettasi. Erässä keskutelussa tiedusteltiin, että herkutteleeko kukaan ruokavalion ulkopuolisilla tuotteilla. MINÄ! - huusin heti ensimmäisenä. Vastareaktio oli lähes tulkoon järkyttävä. Kommentoinnilla oli hyvin tuomitseva sävy. Monet totesivat olevansa AIDOSTI sitoutuneita projektiin, eivätkä missään tapauksessa aio LIPSUA ruokavaliosta. Toisin sanoen kerran pari viikossa tapahtuva suklaan mussuttaminen nähtiin heti selkärangattomana lipsumisena. Samoin, kun tiedusteltiin, onko kenelläkään mielitekoja, tuli topakka vastaus: EI. No, minulla kyllä on melkein joka päivä. Fitness-harrastus vaikuttaa myös ravintoloiden työntekijöiden arkeen: parisuhteen vuosipäivän kunniaksi olisi pitänyt vielä pyytää keittiötä tekemään annoksesta "fitness-versio"... ... ... .

Treenit tulisi tehdä aina sata lasissa ja kaikkensa tulisi antaa lähinnä AINA. Yksi mielenkiintoinen purkaus oli tuskastuminen siihen, että työvuorot sekoittavat ja haittaavat treenirytmiä. Asiasta jopa podettiin huonoa omatuntoa, kun salille ei nyt olla päästy. Miksi töitä on pakko tehdä fitneksen kustannuksella? Yritin rauhoitella, että myös meillä kaikilla muilla on opiskelua/ töitä/ muita velvollisuuksia, jotka meidän tulee hoitaa: maailma ei pyöri meidän ympärillämme. Minulla jäi treenit tekemättä viikon ajaksi, koska muuten en olisi saanut gradua ajoissa painoon. Vastaukseni oli huono eikä se murhetijaa lohduttanut, koska se oma selkärangattomuus ärsytti. Lisäksi yhdellä foorumilla on tunnettu riittämättömyyden tunnetta oman kodinhoidon ja harrastuksen välillä. Koti näyttää kuulemma kaatopaikalta, mutta kun siellä salillakin pitäisi heilua. Salitreeneistäkään ei tahdo tulla mitään, kun kodin sekamelska vaivaa. Mutta treenit on tehtävä. Sata lasissa. Sairastumisesta johtuva palautuminenkaan ei tuntunut olevan hyväksyttävää syy ottaa välillä iisimmin. Minusta tuntuu, että tietyt henkilöt vaativat itseltään 100 %:sta suoritusta niin treeneissä kuin muissakin arjen asioissa. Ja tämä vaatimus kohdistuu myös muihinkin ihmisiin.

~

Fitnessin parissa toimivien ääripäiden tuhoava voima kohdistuu myös viiteryhmän ulkopuolellekin. Ehkä laiskimpana vätysryhmänä nähdään lihavat. On kuintenkin erittäin kohtuutonta esimerkiksi sanoa, että lihavuus ja huonot elintavat johtuvat puhtaasti ihmisten laiskuudesta ja selkärangattomuudesta. Toki laiskuudella ja ihmisten välipitämättömyydellä voidaan varmasti selittää leijonanosan tapauksista, mutta usein unohdetaan kokonaan, että lihomisen syyt voivat olla paljon monimutkaisemmassa ilmiössä. Ihmiset eivät toimi tyhjiössä samoista lähtökohdista käsin, vaan jokaisella on niin erilaiset avaimet elämässään. Huonojen elintapojen taustalta voi löytyä työttömyyttä, vähävaraisuutta tai pienituloisuutta, jolloin terveellistä ruokaa tai liikuntapalveluja ei ole mahdollista ostaa. Kysymys voi olla myös lapsena vanhemmiltaan opituista tavoista ja tiedon puutteesta. Taustalta voi löytyä masennusta ja huonoa itsetuntoa, jonka takia päätöstä elämän suunnan muuttamisesta ei kyetä tekemään: tähän ei ole joko voimia tai itseensä ei pysty uskoa. Aina ei ole kysymys laiskuudesta ja saamattomuudesta.

Välillä tuntuu, että fanaattisemmalla aineksella olisi hirmuinen tarve pystyä kontrolloimaan ihan jokaista elämän osa-aluetta: itseä, kehoa, lapsia, puolisoa, työtä, ruokaa, ravintoloiden ruokaa. työkavereita jne. Minkälaisessa henkisessä tilassa on sellainen ihminen, joka tuntee jatkuvaa tarvetta kontrolloida kaikkea mitä ympärillä tapahtuu? Mitä se kertoo ihmisestä, jos kaikki se, mihin ei voi itse vaikuttaa, koetaan harrastusta haittaavana? Tämän ääriryhmän kohdalla elämäntapaan liittyvät vaatimukset ja paineet kohdistuvat henkilöön itseensä, mutta myös ympärillä oleviin ihmisiin. Mistä ihmeestä tämmöinen armottomuus niin itseään kuin toisiaan kohtaan kumpuaa? Kuvatunlainen fanaattinen suhtautuminen fitnekseen voi olla hyvin tuhoavaa. En yhtään ihmettele, jos äärimmäisyyksiin vietynä fitnessharrastus aiheuttaisi loppuunpalamista ja parisuhdeongelmia. Tällainen armoton suhtautuminen myös karkottaa potentiaalisia harrastelijoita pois lajin parista sekä antaa negatiivista kuvaa harrastukselle.

~

Elämässä on muutakin kuin fitness tai täydellisen kehon metsästys. Ensinnäkin harrastusta tärkeämpää ovat minulle läheiset ihmiset, kuten perhe ja ystävät. Toiseksi harrastuksen ohi kiilaa työhön ja kolutukseen liittyvät asiat ihan sen yksinkertaisen syyn vuoksi, että kuntosalilla treenaaminen ja bloggaaminen eivät elätä minua eikä perhettäni. Minusta omaan ammatinalaan liittyvät kysymykset ovat lisäksi erittäin mielenkiintoisia, koska ne liittyvät niin läheisesti yhteiskunnan toimintaan ja ihmisten hyvinvointiin. Koen, että koulutustani vastaavissa työtehtävissä pystyisin toimimaan ihmisten hyväksi, ja minulla olisi paljon annettavaa juridiikan alalla: haluaisin omalta osaltani vaikuttaa siihen, että juridiikka olisi myös asiakaslähtöistä ja inhimillistä - ihmistä kunnioittavaa toimintaa. Tässä oli muutama syy siihen, miksi fitness ei todellakaan ole kaikista tärkein asia elämässäni.

Milloin fitness-harratus menee sitten sen verran yli, että se muuttuu armottomaksi kontrolloinniksi?Viimeistään silloin, kun fitness ei enää harrastuksena palvele muita elämän osa-alueita, vaan siitä tulee elämän itseisarvo. Silloin, kun kaikkea elämässä tapahtuvaa peilataan sitä vasten, kuinka hyvin pystyy toteuttamaan ravinto- ja treenisuunnitelmaa. Silloin, kun kaikki ajatukset pyörivät vain lihasten kasvattamisessa, ja ympärillä olevia ihmisiä pyritään muokkaamaan omaan ajatusmaailmaan sopiviksi: jos joku ei noudata kyseistä ehdottoman oikeaa elämäntapaa, on hän vähintäänkin huono ihminen.

~

Oletko törmännyt fitness-fanaatikkoon? Minä olen ja enkä halua itse sellaiseksi tulla. Koin kyseisen kohtaamisen erittäin ahdistavana ja minusta tuntui, että en ole ko. henkilön mielestä oikea fitnessharrastaja, kun suhtaudun asiaan näin välinpitämättömästi. Teen kaiken väärin, hutiloiden, ohjeiden vastaisesti. En anna parastani. Vaikka itse olen tyytyväinen omaan kehitykseeni. Siitä huolimatta, että fitness harrastuksena on minulle tärkeä, haluan nauttia joskus kahvilareissusta ilman itsensä rankaisemista, syön jouluna laatikoita, kinkkua ja suklaata ja nautisekelen elämästä muutoinkin. Jos salille meno ärsyttää ihan järkyttävästi, niin en mene. Aina ei tarvitse olla täydellinen eikä kaikkea tarvitse kontrolloida. Ja nyt tiedän millaisen valmentajan haluaisin itselleni: sellaisen, joka ymmärtää, että fitness sovitetaan muun elämän kanssa yhteen, eikä siten, että kaikki muu elämässä tapahtuva sovitetaan harrastukseen sopivaksi. Vasta siinä vaiheessa, kun kysymys on kisavalmennuksesta, fitness voi saada suuremman merkityksen elämässäni. Mutta ei ennen sitä.

Tsemppiä ja voimia joulukiireisiin - ja muistakaa: joulun ei tarvitse olla täydellinen - se tulee strssaamattakin! :)

// Jenna

PS. käykää osallistumassa arvontaan TÄÄLLÄ!