Valmentajan valvovan silmän alla

Viime toukokuussa alkanut kuukauden treenaamattomuus ja säännöllisen epäsäännöllinen syöminen tekivät tehtävänsä, kun kroppa löystyi ja farkut nitisivät liitoksistaan. Ainut sykettä nostava harrastukseni oli stressaaminen ja autoon kävely. Ruokavaliokin oli ihan rempallaan, kun ruokaa haettiin luukulta, ulkoa, tiskiltä - kaikkialta muualta paitsi omasta keittiöstä. Yksi varma löystymisen merkki entenkin paksureisisellä ihmisellä on se, että farkut laitetaan jalkaan hyppimällä sekä jalkoja ravistelemalla. Näin myös täällä. Ja sitten ne farkut valuvat koko ajan maata kohti, jolloin housut köytetään lantion päälle vyöllä, mistä kaikesta seuraa se, että ylikireästi viritettyjen farkkujen päälle mäsähtää pullataikinaa muistuttava korporaatio jenkkakahvat ja mahaläskit. Ja mikähän tästä kaikesta voisi seurata kuin LÄSKIOLO. Tämä olo paheni entisestään, kun isäni antoi minulle caresse jeansit kokoa XXXL (what the..?!)

Silmät ristissä aamuaerobisella. Varsinkin työaamuisin on tehnyt tiukkaa herätä aikaisemmin lenkille.

Koska en luonnollisesti halunnut toisintoa vuosien takaisesta tankki-lookista, päätin tehdä asialle oikeasti jotakin, ennen kuin se tuttu manaatti olisi katsonut peilistä takaisin. Joten oli aika tarttua uuteen aseseen ja laittaa asioita rullaamaan: hankin itselleni PT:n. Minulla oli hänelle pari kriteeriä: 1) hänen pitäisi olla paljon kovapäisempi kuin minä, jotten höpöttämällä kykenisi luistamaan tilanteita pakoon ja 2) hänen tulisi olla aidosti kiinnostunut asiakkaansa projektista. Itsekin kovan työmoraalin omaavana arvostan työtä tekevässä ihmisessä sitoutumista projektiin: tuloksien tulee olla sydämen asia, sillä uskon, että työhönsä sitoutunut ja motivoitunut PT kykenee ottamaan asiakkaastaan irti kaiken sen, mitä vaaditaan tavoitteiden toteutumiseksi. Ja voin jo parin viikon valmennusjakson jälkeen sanoa, että kyllä valmentajani todellakin onnistuu siinä.

Tämän viikon lenkkiseuralaiset :)

Koska työt ovat maailman paras tekosyy luistaa liikunta- ja ruokaohjelmasta, pyysiin valmentajaani suunnittelemaan ruokavalioni ja treenini siten, että ne olisivat mainiossa synkassa työelämäni kanssa, jolloin minulle ei oikeasti jäisi selittelyjen mahdollisuutta. Ja hän teki työtä käskettyä.

Nyt kesän ajan päätimme keskittyä rasvanpolttoon. Siispä ruokavalio yksinkertaistui ja keveni huomattavasti verrattuna Fitfarmin nettivalmennusten dieetteihin, sillä etenkin hiilareita karsittiin kovalla kädellä. Myös proteiinien määrää vähennettiin, koska myös liiallinen proteiininsaanti näkyy vyötäröllä kertyneenä rasvana. Ruokavaliossa huomoitiin myös työn tuomat rajoitteet, sillä nykyinen suunnitelma mahdollistaa joustamisen esimerkiksi työmatkoilla. Myös annoskokoja maltillistettiin kunnolla, ei enää selluliittiä tähän ruhoon riisiä syömällä kiitos.

Fitfarm Advancedin myötä liikkuvuus huononi merkittävästi ja 80-vuotias mummunikin voittaa minut notkeudessa. Niinpä nostimme angendalle liikkuvuuden parantamisen. Myös kehonhuoltoon tulee panostaa yhtälailla kuin treeneihinkin. Sen nyt vielä näkisi, minä kun tuuppaan "unohtamaan" venyttelyjen ja avaavien liikkeiden tekemisen. Punttitreenien ohelle minulle laadittiin myös toiminnallisia treenejä, joilla pyritään niin vahvistamaan kroppaa kuin myös parantamaan peruskuntoa. Ja nyt edes työmatkat eivät enää kelpaa liikkumattomuuden syyksi: PT suunnitteli minulle HIIT-treenin, jonka voin tehdä vaikkapa hotellissa. Se niistä makoiluilloista! :D

Eli paljon muutoksia totuttuihin tapoihin on luvassa. Polkasin ohjelmat käyntiin toissa viikolla, ja oloni on jo nyt paljon iloisempi ja pirteämpi. Kun treenit lähtivät käyntiin ja uudetvanhat ruokakuviot tekivät paluun, ajattelin että pahin on jo kohdattu ja toimeenpanovaihe sujuisi niin kuin aina ennenkin. No ainahan sitä luulla saa. Sitten sainkin PT:ltä mailia: "miten siellä on mennyt?". No ei siinä auttanut kuin tunnustaa, että pari aamuaerobista jäi tekemättä ja pari saatanan työpaikkakeksiä tuli maistettua. Joo, minä tiedän erittäin hyvin, ettei siellä ruokavaliossa mainita keksiä sanallakaan. ja tulosten saavuttaminen edellyttää, että toimitaan annettujen ohjeiden mukaisesti. Siispä skarppasin.

Siis ainakin melkein.

Tälle skarppaajalle melkoinen koetinkivi.

Vietimme ystäväni babyshowereita. Paljon NO-listalle kuuluvaa.

Onneksi tarjolla oli myös hedelmäsalaattia. Okei, se ei pelastanut tätä uppoavaa laivaa :D

Ja sitten tuli uusi viesti "hienoa, ensi viikolla ilmoita sitten niitä mittoja". Ei apua, nyt iski paniikki! Eli todellakin skarpataan! :D

Toisin sanoen PT:n värvääminen mukaan touhuun maksaa jo nyt itsensä takaisin, koska toisen valvonnan alla oleminen antaa ihan uudenlaista motivaatiota annettujen ohjeiden noudattamiseen. Tilintekohetki paljastaa myös armotta kaiken sen, josta olet luistanut tai missä olet lipsunut. Eli vastuu omasta tekemisestä ja sen vaikutuksesta konkretisoituvat kunnolla. Itseä on niin helppo huijata. Esimerkiksi satunnaisten herkkujen napsiminen silloin tällöin kuulostaa vaarattomalta ja vähäpätöiselstä asialta, mutta sitten kun kerrot PT:lle koko viikon herkkusaldon, ja huomaat kun mielessäsi "muutama" herkku muuttuu viideksi keksiksi, 200 g karkiksi, pariksi jäätelöksi ja yhdeksi pullaksi, tajuat ettei sitä ruokasuunnitelmaa olekaan noudatettu. Juuri lainkaan.

Joten uskon, että tämä oli the necessary next step, jotta asioihin (takamukseen) saadaan liikettä.

Mukavaa ja kesäistä viikkoa!

// Jenna

Iloinen, mutta kuollut hiit-treenin jälkeen.