Ja taas sitä mennään!

Tää se päivä on! Uusi blogi, mutta vähän samaa ja uutta kujetta mukana. Tosiaan läski ei enää kammota niin pahasti tätä wannabe-kehonrakentajaa, vaan olen hurahtanut täysin tuohon lihasten kasvattamiseen. Tavoitteena on nyt saada lihasta ja voimaa ja tehdä asioita, joihin en ole aikaisemmin pystynyt. Kisahaaveet kummittelevat yhä mielessä, joten katsotaan miten asiat sujuvat sen suhteen.

Tämä blogi kertoo fitness-elämästä sellaisena kuin se oikeasti on, ilman turhaa hypetystä, eikä ainuttakaan duck-feissiä täältä löydy! Kerron edelleen treeneistä, kirjoittelen fitness-reseptejäni ja omia treenivinkkejä, joiden olen haivainnut toimivan hyvin. Samalla analysoin omaa kehittymistäni / kehittämättömyyttä ja niiden syitä ja seurauksia. Pyrin tuomaan esille myös sen, millaista fitness-elämä on oikeasti, sen negatiiviset kuin positiivisetkin puolet. Ja tietenkin luvassa on myös kommelluksia ja kömmähdyksiä, joita minulle tuntuu aina tapahtuvan. Ja seuraavassa muutama sellainen.

Tein eilen oikein emämunauksen salilla, se pahin mahdollinen, minkä salilla voi vain tehdä: pilasin toisen treenin! Tai melkein, keskeytin ainakin. Kömmähdys alkoi siitä, kun metsästin reisienojennusta varten pieniä levypainoja, joita tietenkään ei ollut helposti saatavilla. Se on niin kummallinen juttu, että juuri niillä saleilla, joissa treenataan tosissaan lihasmassan kasvattamiseksi ja joissa käy oikeasti treenaavia miehiä enemmän kuin salilaitteita jumittavia poikasia, pieniä levypainoja (1,25 - 5 kg) on vähän ja ne ovat aina hukassa. Pieniä levypainoja ei vain yksinkertaisesti voi kerätä loogisesti yhteen telineeseen - ei, koska ne pitää sirotella ympäri salia jokaisen laitteen omiin telineisiin tai sitten jemmata pitkin salia penkkien alle tai sitten lattian nurkkiin. Näin tälläkin kertaa. Koska esiväsytän etureidet ennen varsinaisen treenin alkua, tarvitsen noita pieniä painoja hienosäätämään rasitusta. Ja koska niitä painoja ei ollut samassa paikkaa, jouduin ravaamaan ympäri salia ja poimiman jokaisen levypainon eri paikasta. Siinä pienessä kiukussa huomasin, että yhdessä telineessä oli yksi tuolla toinen, ja jee tuolta vielä tuo niin sitten kaikki on kasassa. Sitten joku koskettaa olkapäätäni, olin napannut siinä tohinassa yhden komean* miehen tangosta painon... hups. Onneksi noloniloinen hymy pelasti minut pälkähästä ja mieskin oli lopulta yhtä hymyä, ja kiukkuisen mulkoilun & mäkätyksen sijaan tulikin vain hehe :D kauhee bimbo-olo oli lopputreenin ajan ja yritin vältellä kaveria parhaani mukaan...

* jos ei ois ollut komea, niin ei olisi ollut niin kauhea juttu, vähemmän omantunnontuskia :P Sinkkunaisille vinkki: salilla käy tosi paljon komeita miehiä, jotka eivät ole jämähtäneet kaljaa kittaaviksi sohvaperunoiksi ;)

Sitten olen taas tosi outo tai jotain, mutta pohjetreeneissä mulla on niin ihmeellinen ongelma, etten edes ole varma kannattaako sitä näin julkisesti kertoa. Olen aivan varma, että jos kysyisin asiasta PT:ltä, hän joko nauraisi tai ihmettelisi samalla todeten, ettei koskaan ole kuullut vastaavaa. Nimittäin minulle tulee pohkeita treenatessa ihan kamala vessahätä! Mahaa alkaa vääntää, treenihien sijaan otsalle tulee tuskanhiki, tulee vilunväristyksiä ja lopulta huono olo. Ja nämä kaikki oireet katoavat 15 sekunnin päästä sarjan jälkeen. Mikään muu treeni kuin pohjetreeni ei tätä aiheuta. Asiaa ei auta yhtään se, että pohjetreeneissä käytän tekniikkaa, jossa tehdään kolme pitkää sarjaa (yht. 60 toistoa/ sarja) jalan asentoja vaihdellen. Joo, tällä saadan hyvin pohjelihaksiin tuntumaa ja tärinää, mutta myös mahaan actionia. Kyllä saa melkoisesti keskittyä koko sarjan ajan, ettei käy vahinkoa ja miljoona toistoa pumppaavaa liikettä vain pahentaa asiaa. Ja asennolla ei ole mitään väliä, sama toistuu tein pohkeita sitten istualteen, seisaalteen tai vaakatasossa. Joten joudun tekemään pohjetreenit äkkiä-pois-alta-tekniikalla, eli vedän syvään henkeä ja teen ne miljoona toistoa silmät kiinni hampaita purren niin nopeasti kuin voin :D

Pohkeisiin saa ihan erilaisen tuntuman, kun lennosta vaihtaa jalkojen asentoa.

Kolmas jännä juttu treenien  jälkeen on joskus se, että multa "irtoaa jalka" :D Luit aivan oikein. Ilmiö esiintyy jalkatreenien jälkeen etenkin silloin, kun takana on pohjetreenit. Ensinnäkin pohjetreenien jälkeen jalat väpättävät ja tärisevät, etten pysty nousemaan päkiöille, koska jalat alkavat vispaamaan niin villitysti. Toiseksi takareiden polven lähettyviltä jokin lihas varmaan kramppaa tai on muuten vain sekaisin, kun astuessani polvi ikään kuin pettää alta eikä jalka ota jämäkästi askelta vastaan. Voitte vain arvailla miltä käveleminen tuntuu, kun päkiöille ei voi nousta ja askellus ei ole niin sujuvaa. Sitten vielä, kun tuo toinen polvi nytkähtää alta, niin näky on aika hauska. Eteenpäin mennään tosi hitaasti. Tämä tapahtui kerran Lapissa, kun Johannan kanssa lähettiin kävellen salilta ja takana oli mitkään muutkaan kuin takareisitreenit. Kun en yllättäen voinut laskea painoa toiselle jalalle, huusin Johannalle, että multa irtosi jalka. Ehkäpä pientä hämmennystä aiheutin Johannassa, joka nauroi, että ei varmaan edes hänen fysioterapeutti poikaystävänsä tiedä yhtään tällaista tapausta, jossa jalka irtoaa...

Toivottavasti uusi layout miellyttää! Tervetuloa mukaan seuraamaan kehonrakennusurakkaa ja kommentoikaa, jos jokin askarruttaa.

Iloista kesäviikkoa,

Jenna